Corey Taylor suunnittelee kirjoittavansa musikaalin

Kirjoittanut Joonas Arppe - 10.2.2021
Kuva: Peter Saari

Slipknotin ja Stone Sourin nokkamies Corey Taylor paljasti Twitch-kanava Talkulturen haastattelussa ”leikitelleensä ajatuksella”, että hänen seuraava aluevaltauksensa olisi musikaalien parissa. Taylor on keskustellut rakkaudestaan musikaaleja kohtaan aiemminkin; laulaja on nimennyt suosikkimusikaalikseen Les Misérablesin, painottaen sen koskettavaa soundtrackia.

Taylor kertoi näkevänsä Iowan nuoruusvuosissaan potentiaalia musikaalin tarinalle:

”Oikea musikaali, ei mikään ’Spamalot’ tai mitään sellaista. Olen ottanut tavakseni kirjoittaa konseptialbumeja, joten osaan solmia yhteen hyvän tarinan. Olen leikitellyt ajatuksella kirjoittaa musikaali ihmisten ympärille, joiden kanssa hengailin Des Moinesissa ollessani parikymppinen – kuten nykyisen kiertuehenkilökuntamme jäsenet, ja kuinka tapasimme toisemme, kuinka nuhjuinen sakki hylkiöitä päätyi yhteen ja tavallaan pelasti toisensa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Se on sellainen idea, jota olen pyöritellyt päässäni. Olen häseltäjä, joten saa nähdä saanko koko hommaa ikinä valmiiksi. Mutta se on ehdottomasti jotain mistä olen paljon kiinnostuneempi nyt kuin 10 vuotta sitten. Olen tullut ajan kanssa yhä itsevarmemmaksi pianon soittajaksi, ja säveltäisin sen tietysti pianolla. Kyseessä olisi taas yksi näitä intohimo-projekteja, jonka tekisin ihan vain nähdäkseni mitä tapahtuu.”

Taylor kertoi marraskuussa Scott Bowlingin Good Companyn videohaastattelussa Slipknotin pyrkivän julkaisemaan uuden albumin vuoden 2021 aikana. Yhtyeellä on Taylorin mukaan enää yksi albumi toimittamatta levytyssopimuksestaan Roadrunner Recordsin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat