Cradle Of Filth – The Manticore & Other Horrors

Kakkakehdoksi tämän brittiläisen yhtyeen eräs kollegani aikoinaan risti, samalla lytäten koko yhtyeen täysin sysipaskaksi. Elimme silloin vuotta 1994 ja Cradle Of Filth oli juuri julkaissut ensimmäisen albuminsa ”The Principle Of Evil Made Flesh”. Itse puolestaan rakastuin kyseiseen levyyn, joka merkitsee minulle erittäin paljon tänä päivänäkin. Tuli nähtyä orkesteri livenä Tavastialla joskus siinä 90-luvun loppumetreillä, haastateltua silloista basistia Robinia, juotua parit oluet Dani Filthin kanssa ja ennen kaikkea seurattua yhtyeen hienosti alkanutta uraa.

Siinä missä monet ”true black metallin” puolestapuhujat dissasivat yhtyeen jo ensiaskeleista lähtien, itse annoin mahdollisuuksia toisensa perään ja olen jatkanut niiden antamista tähän päivään asti. Alkutaipaleella, kuten yllä mainitun debyyttilevyn tai sitä seuranneiden ”Dusk And Her Embrace” sekä ”Cruelty And The Beast” -levyjen aikaan ei vielä ollut edes tarvetta mihinkään ”mahdollisuuksien antamiseen”. Itselleni oli tuolloin, kuten on tänä päivänäkin ihan sama, mikä on ”true” ja mikä on ”false”, musiikki se on mikä ratkaisee. Kyseiset levyt olivat ja ovat edelleenkin äärimetallin merkkiteoksia.

Valitettavasti juuri tuolla musiikin saralla lähti Cradle Of Filthin ura jyrkkään alamäkeen jo vuosituhanteen vaihteessa julkaistulla ”Midian”-albumilla. Yhtyeen epätoivoinen yritys päästä irti black metal statuksestaan johti siihen, että levyt olivat kauttaaltaan mielenkiinnottomia, tylsiä, joskus jopa aivan sysipaskoja. ”Nymphetamine” ja Thronography” ovat yhtyeen uralta omasta mielestäni niin järkyttäviä häpeäpilkkuja, että joskus olen miettinyt, miksi jaksan tämän yhtyeen uraa enää edes seurata.

Jokin ihme voima on saanut kuitenkin aina kuuntelemaan yhtyeen levytykset vähintään kertaalleen läpi, mutta eipä esimerkiksi se edellinen ”Darkly, Darkly, Venus Aversa” parin vuoden takaa juurikaan innostanut, vaikka sitä monet nuoremman sukupolven metallifanit hehkuttivatkin. Siinä mielessä uuden ”The Manticore & Other Horrors” ensi kohtaaminen ei aiheuttanut etukäteen kovin suuria sydämen tykytyksiä, mutta kun odotukset ovat kovin alhaalla, on yhtyeellä toki mahdollisuus aina yllättää. Eivätkä edelliset levytykset tietenkään saisi vaikuttaa arvosteluun / aiheuttaa minkään näköisiä ennakko-odotuksia, mutta ihminen se on arvostelijakin. Ja jos kohta kaksi vuosikymmentä on yhtyeen uraa seurannut, on täysin mahdotonta jättää vertailematta uutta materiaalia aiempiin levyihin. Tämän ylipitkän intron jälkeen onkin mukava siirtyä yhtyeen uuteen ”The Manticore & Other Horrors” -albumiin, joka on järjestyksessään yhtyeen kymmenes virallinen täyspitkä.

Perustylsän intron ”The Unveiling of O” jälkeen levyn varsinaisesti starttaava ”The Abhorrent” nimittäin heittää arvostelijan ennakko-odotukset tyystin romukoppaan. Cradle Of Filth kuulostaa siltä, että se on vihdoin ymmärtänyt palata tärkeimpien asioiden juurelle. Turha tekotaiteellisuus on unohdettu, ja tällä kertaa yhtye iskee tiskiin monia kauttaaltaan tarttuvia kappaleita. Ei tässä ihan juurille sentään ole palattu, mutta jotenkin levystä huokuu se vanha kunnon C.O.F., johon aikoinaan rakastuin. Kappaleet ovat helposti lähestyttäviä, siltikin erittäin monimuotoisia. Uudistumista levyllä kuulee ennen kaikkea melodisimmissa kohdissa, joiden hetkittäin jopa sinfoniset osiot hämmentävät. Silti yhtye on edelleen tunnistettavissa, ”perus-filthmäisiä” black metal -kohtauksia ei ole unohdettu.

”For Your Vulgar Delecation”  sekä ”Frost On Her Pillow” ovat ihan helpostikin vertailukelpoisia alkuaikojen klassikoihin, kuten ”Forest Whispers My Name” sekä ”Summer Dying Fast”. Iskeviä riffejä, tarttuvia laulukohtauksia, unohtamatta kuitenkaan riittävää aggressiviisuutta. ”The Manticore  & Other Horrors” kuulostaakin vihaisimmalta Kakkakehdolta vuosikymmeniin.

On sääli, että tätä levyä joutui odottamaan näinkin pitkään, sillä lähes täydellisen suorituksen hiukan pilaa se, ettei Dani Filth ole enää mikrofonin ääressä nuoruutensa kaltaisessa vedossa. Ne hyytävät kirkumiset, joita yhtyeeltä alkuaikoina totuttiin kuulemaan, on tälläkin levyllä kovin vähissä. Sen sijaan musiikillisesti yhtye toteuttaa niitä toiveajatuksia, joita moni on odottanut jo viimeistään ”Midian”-levystä lähtien. ”The Manticore & Other Horrors” ei täydellisesti palaa yhtyeen juurille, mutta se sisältää ne samat ideat / ajatukset, joiden takia me vanhemman sukupolven metallifanit alun perin yhtyettä hehkutimme. Levy on tarttuva, ilkeä, raskas ja vihainen. Samalla se on kuitenkin jopa yhtyeen monipuolisin tuotos, sinfonisine osioineen. Kehtaisin jopa väittää, että ”The Manticore & Other Horrors” on ”Principle Of Evil Made Flesh” kaksi vuosikymmentä myöhemmin tehtynä, sama julmuus ja ilkeys levystä hetkittäin kuuluvat.

En tiedä, onko tämä ollut yhtyeellä perimmäinen tarkoitus, mutta jotenkin ennakkomielipiteistä huokuu se, että ”The Manticore & Other Horrors” on enemmän yhtyeen vanhemmille kuuntelijoille tehty levytys, vaikkakin sen sisältö onnistuu samalla kuulostamaan tuoreemmalta tavaralta aikoihin. Ne pienet miinukset levylle aiheuttaa omasta mielestäni Dani Filthin hiukan vanhemmiten väsähtänyt laulanta sekä se seikka, ettei levyltä ihan täydellisiä hittibiisejäkään löydy. Mutta kokonaisuudessaan ”The Manticore & Other Horrors” on parasta Kakkakehtoa vuosikymmeniin, joten pakkohan tästä on perkele tykätä, jos ei muuten, niin ihan jo pelkästään periaatteen takia. ”The Manticore & Other Horrors” kompensoi yhteen sen tosiasian, että siinä missä se on yhtyeen monipuolisin levy aikoihin, se on myös samalla yksinkertaisin ja myös helpoimmin lähestyttävä levytys yhtyeeltä sitten 90-luvun. Toivon mukaan tämä levy näyttää osviittaa yhtyeen tulevaisuudelle ja se jonninjoutava tekotaiteellinen yliteatraalinen paska on enää pelkkiä huonoja muistoja.

8/10

Kappalelista:
01. The Unveiling of O
02. The Abhorrent
03. For your Vulgar Delectation
04. Illicitus
05. Manticore
06. Frost on her Pillow
07. Huge Onyx Wings Behind Despair
08. Pallid Reflection
09. Siding with the Titans
10. Succumb to This
11. Sinfonia

http://theorderofthedragon.com/

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Kommentoi julkaisua