Crimson Sunilta melodiaa, naisraspia ja kitara-syna-soolo: upea ”Essence of Creation” -sinkku kuunneltavissa nyt

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.11.2019

Crimson Sun keräsi musiikkimedioilta ylistyssanoja neljä vuotta sitten upeita arvioita saaneella debyyttialbumillaan ”Towards The Light”. Kotimainen melodisen metallin ykköslupaus julkaisee kakkoslevynsä ”Fates” 24. tammikuuta ja on tarjoillut siltä jo aiemmin varsin toimivat sinkut ”We Are One” ja ”The Beast Within”. Eilen niin Radio Rockilla kuin YleX:lläkin soinut, tänään virallisesti päivänvalon näkevä ”Essence of Creation” on levyn kolmas sinkku. Yhtyeen kitaristi Joni Junnila kommentoi:

”Sain inspiraation biisin lyriikoihin ensimmäisen lapseni syntymästä: kaiken synty on edelleen epäselvää, ja kuinka mahtavaa onkaan, kun ihminen ei tiedä kaikkien asioiden syntymekanismia. Uudet asiat voivat avata ihmisessä sellaisia tuntemuksia, mitä henkilö ei ole aikaisemmin kokenut. Biisi tuo albumille myös mukavan lisämausteen, kun Sini pääsee vetämään raspilla, ja vanhana power metal -fanina piti tietysti tällekin albumille saada kitaran ja synan yhteissoolo.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimson Sun valmistautuu luonnollisesti myös keikkailemaan tammikuussa julkaistavan kakkosalbuminsa tiimoilta ja odottaa levytystauon jälkeen livesoittamista jo innolla. Kotkalainen Dark River -festivaali tiedotti juuri kiinnittäneensä yhtyeen ensi kesän kattaukseensa, mutta aivan niin pitkään ei livevetoja sentään tarvitse odottaa.

 

”Emme voi paljastaa vielä tarkempaa, mutta kalenteriin kannattaa merkitä ylös perjantai 31.1. ja paikkakunnaksi Helsinki. Silloin nimittäin lähtee!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat