Crustin ystäville ikäviä uutisia: Unkind päättää päivänsä soittamalla viimeisen keikkansa ensi keväänä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.10.2019
Kuva: Heikki Suomi

Kunnioitettavat 22 vuotta suomalaisen crust punkin aallonharjalla paahtanut Unkind on ehtinyt uransa aikana tehdä ja kokea enemmän kuin mahtuisi kokonaiseen kirjasarjaan. Diskografiasta löytyy useampi EP sekä seitsemän täyspitkää levyä, joista kaksi uusinta julkaisi raskaan musiikin raskassarjalainen Relapse Records. Yhtyeeltä on totuttu näkemään ja kuulemaan tilanteessa kuin tilanteessa armoton live-esiintyminen, joista viimeisen aika koittaa Sonic Rites 2020 festivaaleilla.

Bändi kommentoi lopetuspäätöstä seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Viime vuosina bändille ei ole tahtonut löytyä riittävästi aikaa ja energiaa, joten katsomme parhaaksi soittaa viimeisen keikkamme ensi vuoden toukokuussa. Jatkamme kuitenkin kaikki tahoillamme erinäisten muiden projektien parissa, mutta ei ole silti täysin poissuljettua ettemmekö vielä jonain päivänä löytäisi aikaa tehdä yhdessä musiikkia. Isot kiitokset kaikille keikoilla käyneille, levyjä ostaneille sekä kaikille kiertuekumppaneillemme ja musiikkiamme julkaisseille levy-yhtiöille.”

DISKOGRAFIA
Who’s the Fucking Terrorist? 7” EP (Fight Records 1999)
Unkind/Police Bastard split 7” EP (Fight Records 999)
Plant the Seed 10” (Fight Records/Pathétique 2000)
Unkind/Sawn Off split 7” EP (Pathétique 2001)
Mieliemme tuhkasta (Yellow Dog 2002)
Verinen ilotulitus 7” EP (Fight Records 2003)
Ei mitään (Combat Rock Industry 2005)
Hangen syliin (Combat Rock Industry 2007)
Yhteiskunnan pikkuvikoja (Alerta Antifascista 2010)
Harhakuvat (Relapse Records 2011)
Pelon juuret (Relapse Records 2013)
Polku EP (Svart 2016)

https://www.facebook.com/UnkindHardcore/
https://unkindband.bandcamp.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat