Cryptopsy – The Best Of Us Bleed

Kirjoittanut Juha Attola - 4.12.2012

Cryptopsy-faneja hemmotellaan tänä vuonna oikein kunnolla: yhtyeeltä tuli uusi albumi ja nyt vielä tuplakokoelmakin. Luulisi tämän riittävän kovemmallekin extreme-paukutuksen ystävälle. Vuonna 1988 perustettu orkesteri on uransa aikana ehtinyt julkaista seitsemän studioalbumia.

”The Best Of Us Bleed” nimekseen saanut kokoelma pitää sisällään 2 cd:tä, joissa molemmissa on 16 kappaletta. Mukaan mahtuu studiovetojen lisäksi myös live-vetoja sekä treenikämppänauhoituksia. Siinä onkin melkoinen määrä tykitystä kerralla kuunneltavaksi. Homma lähtee käyntiin ”Boden”-nimisellä kappaleella, joka ei juurikaan jätä epäselväksi, mistä on kysymys. Tarjolla on teknistä, nopeatempoista ja brutaalia deathiä oikein olan takaa; extreme-metalliksikin tätä jossain kutsutaan. Teknisyyttä yhtyeeltä kyllä löytyykin, varsinkin rumpalin työskentely menee hetkittäin sellaiselle tasolle, ettei sitä oikein tällainen tavallinen pulliainen edes käsitä. Kitaristitkin toki soittavat omat osuutensa kellon tarkkuudella.

Vaikka yhtyeeltä löytyykin teknistä osaamista vaikka muille jakaa, niin mitenkään monipuoliseksi yhtyettä ei voi sanoa. Kappaleet kulkevat samoja polkuja ollen lähes identtisiä keskenään. On toki hienoa, kun osataan soittaa helvetin nopeasti ja tehdä tahtimuutoksia aivan käsittämätön määrä kappaletta kohti, mutta välillä voisi tehdä jotain muutakin – periaatteessa tällä kokoelmalla on 32 kertaa lähes sama kappale. Toki yhtyeen teknisyys on sitä tasoa, että sitä on kuitenkin yllättävän mielenkiintoista kuunnella, joskin liika on aina liikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mieleenpainuvimmat kappaleet olivat ”Silence The Tyrants”, ”The Headsmen” ja hieman perinteisemmän deathin suuntaan menevä ”We Bleed”. On myös mainittava sitä teknisyyttä esittelevä ”Cold Hate, Warm Blood”. Tuo viimeksi mainittu kappale löytyykin kokoelmalta kolmena eri versiona: löytyy studio-, live- ja treeniversiot, vaikka esimerkiksi kaksi ensimmäistäkin olisi riittänyt aivan hyvin. Live-osuuksista on hauska huomata, että yhtye kykenee studion ulkopuolellakin samanlaiseen ilotulitukseen.

Yleisesti ottaen kokoelmien pitäisi tuoda esille bändien parhaat puolet ja sitä kautta mahdollisesti hankkia yhtyeelle myös uusia kuulijoita. Tänä päivänä ikävän monet kokoelmat kuitenkin paljastavat, kuinka tasapaksuja yhtyeet ovat. Niin käy ikävä kyllä myös Cryptopsyn kohdalla; musiikki on hetkittäin erittäinkin toimivaa, mutta todella tylsää isompina annoksina.

6/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cd 1 ”16 Stabwounds”
1.Boden (New Song)
2.A Graceful Demise (New Song)
3.Holodomor (New Song)
4.Oh My Fucking God (Strapping Young Lad-cover)
5.Worship Your Demons
6.Silence The Tyrants
7.The Headsmen
8.Carrionshine
9.The Pestilence That Walked In Darkness (Psalm 91: 5-8)
10.Endless Cemetary
11.We Bleed
12.Soar And Envision Sore Vision
13.Voice Of Unreason
14.Cold Hate, Warm Blood
15.White Worms
16.Emaciate

Cd 2 ”Bury The Past Alive”
1.Phobophile
2.Slit Your Guts
3.Crown Of Horns
4.Defenestration
5.Abigor
6.Open Face Surgery – Live
7.Graves Of The Fathers / Drum Solo – Live
8.Shroud – Live
9.Born Headless – Live
10.Slit Your Guts – Live
11.Cold Hate, Warm Blood – Live
12.We Bleed – Live
13.White Worms – Rehearsal
14.Loathe – Rehearsal
15.Depths You Fallen – Rehearsal
16.Cold Hate, Warm Blood – Rehearsal

http://cryptopsy.ca/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat