Crystal Viper – Crimen Excepta

Kirjoittanut Juha Attola - 29.4.2012

Vuonna 2003 perustettu  Crystal Viper palaa uuden, ”Crimen Excepta” nimisen albumin kera. Kyseessä on yhtyeen neljäs studioalbumi, ja julkaisu tulee ulos AFM Recordsin kautta. Naislaululla varustettua, perinteistä heavy metallia olisi luvassa albumillisen verran.

Pelin avaa raita nimeltä ”Witch’s Mark”, joka jatkaa samoilla linjoilla yhtyeen edellisten tuotosten kanssa – melodista, vanhankoulun heavyä. Vocalisti Marta tuo mieleen aika lailla aikoinaan Chastain-yhtyeessä vaikuttaneen Leather Leonen, vaikkei aivan samalle tasolle ylläkkään. Kohtalaisen hyvä poljento jatkuu kappaleiden ”Child Of The Flame” ja hieman nopeamman ”It’s Your Omen” myötä, mutta tässä vaiheessa tulee esiin myös yhtyeen heikot kohdat. Kappaleet ovat nimittäin aikalailla keskiverto heavyä, ilman sen kummempia erikoisuuksia. Naispuolisia laulajiakin riittää nykyään myös näissä perinteisimmissä heavy yhtyeissä niin paljon, ettei siitäkään enää heru ylimääräisiä pisteitä. Tämäntyylisiä levyjä on vuosien varrella tehty jo niin paljon, ettei Crystal Viper oikein pysty kuulostamaan kovinkaan omaperäiseltä.

”Crimen Excepta” ei ole albumina niin vahva kokonaisuus, että se jaksaisi innostaa kovinkaan suureen hehkutukseen, mutta sieltäkin löytyy kuitenkin hetkensä. ”Medicus Animarum”  on kuin aikamatka 80-luvun heavyn kulta-aikoihin. Perinteinen heavy-riffi, joka kuljettaa kappaletta rennosti eteenpäin osoittaa sen, että välillä yksinkertaisetkin jutut kuulostavat hyvältä.  Sama tapahtuu myös kappaleessa ”Hope Is Gone, Here’s New Law”.  Albumin suurin yllättäjä on kuitenkin Vader-laina, ”Tyrani Piekiel”.  Yhtye on saanut kappaleeseen ladattua sellaisen määrän energiaa, että heikoimpia hirvittää. Kappaleessa kuullaan myöskin vierailevana tähtenä Vader-vokalisti Piotr Wiwczarekia, joka antaa oman hienon lisänsä kappaleeseen.  Albumilta löytyy myös kappale nimeltä ”The Spell Of Death”, joka on kuin suoraan Iron Maiden-oppikirjasta napattu. Periaatteessa hyvä kappale, mutta tuo kyllä hetkittäin aivan liikaa mieleen rautaneidon kappaleen ”Aces High”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crystal Viper tuskin tulee tälläkään albumilla nousemaan mitenkään suureksi nimeksi, vaan se jatkaa kulkuaan keskiverto-yhtyeiden joukossa. ”Crimen Excepta” tarjoaa muutaman miellyttävän kuuntelukerran, mutta unohtuu kyllä aika nopeasti hyllyn perukoille.

6/10

 

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Witch’s Mark
2.Child Of The Flame
3.It’s Your Omen
4.Crimen Excepta
5.Medicus Animarum
6.The Spell Of Death
7.Hope Is Gone, Here’s New Law
8.Fire Be My Gates
9.Tyrani Piekiel
10.Ghosts Of Sherwood

http://www.crystalviper.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat