D-A-D Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.11.2011

Tanskan kaikkien aikojen tunnetuin rockbändi D-A-D saapuu ”Fast On Wheels 2012” -kiertueensa merkeissä myös Suomeen keväällä. Kiertueen ainoa Suomen-keikka toteutuu Helsingin The Circuksessa torstaina 15. maaliskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tämän viikon torstaina 3. marraskuuta.

D-A-D julkaisee marraskuussa odotetun 11. studioalbuminsa, joka on saanut nimekseen bändin kuuluisaan nimenvaihdokseen viitaten ”DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK”. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä bändi luotti levynteossa tuottaja Nick Fossiin, jonka kanssa D-A-D on tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä. Vaikka levyllä tullaan kuulemaan D-A-D:lle uskolliseen tyyliin vahvoja kaikuja 70-luvun rockista vahvoine kertosäkeineen ja kitarariffeineen, kokee bändi myös uudistuneensa levynteossa. ”DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK” tuntuu bändistä jollain tapaa uuden seikkailun alulta. D-A-D:n motto onkin ”always do what people don’t expect”, joten jäämme odottamaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Maaliskuussa vuorossa on sitten uusien biisien live-esittely suomalaisfaneille, unohtamatta kuitenkaan D-A-D:n yleisösuosikkeja pitkän uran varrelta.

KEIKKA:
To 15.3.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin to 3.11.2011 klo 9
35 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 €/min +pvm) ja www.tiketti.fi
Ovelta 37 euroa, mikäli lippuja on jäljellä

Luetuimmat

Uusimmat