Danko Jones marraskuussa neljälle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 22.8.2013

Danko Jones 2012Kanadalainen rocktrio Danko Jones valloittaa jälleen Suomen loppuvuodesta. Hurjan livebändin maineessa ansaitusti oleva bändi nähdään lauantaina 16. marraskuuta Turun Klubilla, josta yhtye matkaa Tampereen Pakkahuoneelle heti seuraavaksi illaksi. Maanantaina Danko Jones nousee Oulun Teatrian lavalle ja kiertue päättyy keskiviikkona 20. marraskuuta Jyväskylän Lutakkoon. Keikkojen lipunmyynti alkaa tämän viikon perjantaina 23. elokuuta.

Ahkerasti maailmaa kiertävä Danko Jones on tullut tunnetuksi rock´n´rollin sanansaattajana intensiivisten ja sähköisten keikkojensa myötä. Bändin sanavalmiin nokkamiehen Danko Jonesin karisma on noussut jo käsitteeksi. Vuodesta 1996 kasassa ollut bändi on nauttinut suurta suosiota fanien keskuudessa 2000-luvun alusta heti debyyttilevyn ”I’m Alive And On Fire” julkaisusta saakka. Danko Jonesin viimeisin  pitkäsoitto ”Rock And Roll Is Black And Blue”-levy julkaistiin viime syksynä. Danko Jonesia kuullaan myös juuri ensi-iltansa saaneen Kick-Ass 2- elokuvan soundtrackilla. Edellisen kerran Danko Jones vakuutti suomalaisyleisön karismallaan kesäkuussa Rock The Beach-festivaaleilla valtavan yleisömeren edessä.

KEIKAT:
Danko Jones (CAN)
La 16.11.2013 Turku, Klubi (ovet klo 21, K-18)
Su 17.11.2013 Tampere,  Pakkahuone (ovet klo 19, K-18)
Ma 18.11.2013 Oulu, Teatria (ovet klo 19, K-18)
Ke 20.11.2013 Jyväskylä, Lutakko (ovet klo 20, S/ K-18)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 23.8.2013
Turku: Liput toimituskuluineen alkaen 30 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min+pvm) sekä netistä www.tiketti.fi. Ovelta 28 euroa, mikäli jäljellä.
Tampere: Liput toimituskuluineen alkaen 32,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä: www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä. Ovelta 35 euroa, mikäli jäljellä.
Oulu: Liput toimituskuluineen alkaen 32,50 euroa Lippupalvelusta. Ovelta 35 euroa, mikäli jäljellä.
Jyväskylä: Liput toimituskuluineen alkaen 30 euroa Tiketistä. Liput myös Lutakon nettikaupasta www.jelmu.net  28€/27€ (ei toimituskuluja). 27 euron hintaiset Jelmun jäsenille liput ainoastaan Lutakon nettikaupasta, ei Tiketistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat