Dark Flood – Inverno

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.10.2014

Vuosituhannen vaihteessa perustettu melodista death metallia soittava Dark Flood on viimein saanut ulos kolmannen täyspitkän. Bändi tuntui vaipuneen unohduksiin julkaistuaan kaksi albumia lähes kymmenen vuotta sitten. Sapatin jälkeen uuden levyn kimppuun onkin lähdetty uudistetulla miehistöllä. Vanhasta kokoonpanosta on jäljellä enää Ruumensaaren veljekset.

Pressitiedotteen mukaan luvassa on melodisempaa ja raskaampaa soitantaa, mutta miten on?

Suurin muutos bändin edellisiin levyihin on Kalle Ruumensaaren entistä runsaammat, puhtaat lauluosuudet, jotka luovat vuoropuhelunomaisen tunnelman murinan kanssa kautta levyn. Välillä tämä tuntuu luovan levylle aivan uudenlaista power metal-aspektia, siirtäen kuolon taka-alalle, mutta melodisesta death metallista silti kuitenkin puhutaan – selkeästi kuitenkin genrerajoja siirtäen. Levy on muutenkin kauttaaltaan huomattavasti puhtaampi kuin bändin edelliset levyt. Kokonaisuus on nyt paremmin hallittu, kitarariffit parempia ja kappalerakenne selkeämpi. Monikerroksellisuutta, joka luo rakennetta, luodaan tuomalla kappaleisiin lisää instrumentteja. Esimerkiksi ”Misery is Music” -kappaleen theremin tulee kuulijalle aivan puun takaa. ”The Voice of Absolution” taas piiskaa blastbeatilla ja pitkällä aggressiivisella murinalla kohti Meshuggahmaista soundia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn loputtua jään miettimään, onko soundissa menetetty jotakin orgaanista rouheutta verrattuna edellisiin levyihin? Uutta on tilalle toki saatu senkin edestä. Ilmaan jääkin kysymys siitä, onko vaihtokauppa ollut sen arvoinen? Loppujen lopuksi vastaus jää itse kullekin kuulijalle.

Ehkäpä uutta levyä pitääkin katsoa aivan uutena eläimenä, välittämättä, no lähes vuosikymmenen takaisista levyistä. Luvassa on uutta Dark Floodia ja hyvä niin, sillä ”The Dead Lines” levy on tehty. Nyt on ”Invernon” aika.

7/10

Kappalelista:
1. Hearts Into Museums
2. Misery is Music
3. The Fallibles
4. Culprit’s Script
5. Force of Nature
6. The Voice of Absolution
7. Never-ending Credits
8. Summer
9. Inverno
10. Archetype’s Aspect

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jari Huttunen

Luetuimmat

Uusimmat