Dark Tranquillity – Atoma

Dark Tranquillity on kulkenut synkkää ruotsimelodödön taivaltaan jo useamman vuosikymmenen ja on vuoden 2007 ”Fictionista” lähtien julkaissut kolmen vuoden välein uuden albumin. Joillekin Dark Tranquillity on se ainoa oikea DT, ei Devin Townsend tai Dream Theater, ja tällä lyhenteellä kutsunkin yhtyettä loppuarvostelun ajan. DT on pitänyt ylhäällä ruotsalaisen melodeathin lippua siinä, missä In Flames on monien mielestä sielunsa myynyt roskaläjä, jonka kohdalla voi muistella sitä kultaista 90-lukua ja 2000-luvun taitetta. Allekirjoittanut ei välttämättä ole näistä väitteistä aivan samaa mieltä, mutta se on toinen keskustelu. Joka tapauksessa DT on kuin onkin pitänyt ynseän ja synkän melodiatajun kruunua yllä jo useamman levyn ajan aina yhtyeen klassikkoalbumiksi muodostuneesta ”The Gallerysta” läpi 2000-luvulla alkaneen kovien levytysten sarjan, jonka taso on ulottunut erinomaisesta hyvään. Vasta kahdella viimeisellä levyllä ”We Are the Void” ja ”Construct” on ollut muutama hutibiisi tavallista enemmän, vaikka ne ovatkin kelpoja levytyksiä omalla sarallaan.

Nyt käsillä oleva ”Atoma” ei lähde keksimään pyörää uudestaan vaan on vielä aikaisempia levyjäkin enemmän sekoitus yhtyeen tuotannon kaaresta. Syntikat ja kohtalaisen kirkkaasti soivat kitaramelodiat irtoilevat sulassa sovussa toistensa kanssa kiertyen yhtyeen ahdistavan, synkän, mutta omalla kauneudellaan viehättävän soundin ympärille. Kitarasoundi on lähellä ”We are the Voidin” vastaavaa kuivaa, aavistuksen liian puunattua ja hieman voimatonta soundia. Rummut tekevät perushommansa, mutta eivät yhtään enempää, ja vokalisti Michael Stanne ärähtelee varismaisesti kuten aina. Levyn yleistunnelma on jatkuvan painostava ja tuokin mieleen joidenkin industrial-aktien painostavuuden, vaikka industrial-vaikutteita ei yhtyeellä muuten juurikaan ole. Myös selkeän darkmetallisempia hetkiä koetaan joko heleiden pianojen muodossa kuten biisissä ”Faithless by Default” tai Michael Stannen matalan äänen vokalisointien myötä.

Yhtyeen aikaisempi tuotanto kuuluu erittäin selkeästi läpi ”Atoman”. Jatkuvasti mieleen pongahtaa kiinnekohtia yhtyeen menneisyyden tuotantoon. ”The Absolute” ja ”Time Out of Place” muistuttavat ”Projectorin” rauhallisempia vetoja vokalisti Michael Stannen yrittäessä johtaa syvällä gootahtavalla äänellään. ”Encircled” ja ”The Pitiless” taas ovat thrashaavampia melodiakorvalla varustettuna tempovetoja joidenkin ”We are the Voidin” viisuja seuraten. Nimikkobiisi ”Atoma” taas ajaa eteenpäin ”Havenin” tyyppisillä yksinkertaisilla, mutta iskevillä syntikkamelodioilla. ”Forward Momentum” taas muistuttaa ”Constructin” sinkkubiisiä ”Uniformity” vaihtelevilla puhtailla ja kärisevillä vokaaleillaan sekä rauhallisella tempollaan. Oikeastaan joka biisistä voisi sanoa jotain bändin menneisyyteen viittaavaa, sillä näin pitkän uran tehneellä kokoonpanolla ei hirveästi uusia temppuja näytä enää olevan hihassaan. Yhtye on kuitenkin ”Atomalla” monipuolisesti sekoitellut erilaisia osia uransa varrelta monimuotoiseksi kokonaisuudeksi. Ja sikäli kun DT on koko uransa ajan kuulostanut itseltään, ovat tämänkin levyn biisit moninaisuudestaan huolimatta silti selkeästi riittävän linjassa muun biisikokonaisuuden kanssa.

Muutama riffi herättää silloin tällöin, kuten vanhempaa In Flamesia muistuttava variointi biisissä ”Our Proof of Life”, ”Neutralityn” jalanpoljentariffi tai DT:n upeaa päätösbiisien linjaa jatkava eeppistä tremoloriffittelyä hyödyntävä, kaiken toivonsa heittänyt ”Caves and Embers”. Silti muissa biiseissä jotenkin ei vain lähde, ei potki, ei viskaise. Syitä lienee monia. Levy on perussoundista, mutta tasapaksua DT:tä hitaine ja nopeine osioineen; ässähetkiä ei riitä läheskään perustelemaan tätä noin tunnin mittaista levyä, vaan loppupuoli raahaudutaan pakottaen läpi. Kuuntelin tosin levystä pidemmän version, jolla on kaksi biisiä, joita tavallisella versiolla ei ole. Silti lyhyempikin versio levystä tuntuu ylipitkältä. Nopeammat thrashahtavat osiot ovat ihan kuunneltavia, mutta huippuhetkiä kaipaa ja melodiapuoli on ennalta-arvattavaa. Mihin on hävinnyt esimerkiksi ”Fictionilla” ollut raaka voima? Basso on miksattu turhan alas, eivätkä laiskanpulskeat sävellykset pääse edes lähelle esimerkiksi ”Nothing to No Onen” tuomionpäivän pahaenteisyyttä. Myöskään kuiva ja liian kevyt kitarasoundi ei varsinaisesti auta asiaa. Verrattuna esimerkiksi ”Characterin” aggressioon ”Atoma” jää usean moukariniskun verran jälkeen.

Dark Tranquillityn pieni tasainen alamäki jatkuu. 2000-luvun alussa julkaistujen ässälevyjen jälkeen ”We are the Voidista” eteenpäin taso on hitaasti huonontunut, ja ”Atoma” on yhtyeen kovin rimanalitus ainakin viiteentoista vuoteen. Muuhun tuotantoon verrattuna heikko levy ei silti näin kovan pumpun kohdalla tarkoita, että ”Atoma” olisi varsinaisesti huono levy. Levy sisältää kyllä yhtyeelle uniikin synkän auran, mutta bändi kaipaisi kuitenkin vielä pientä steroidiruisketta. ”Atoma” on vain ponneton ja laiskanpulskea eikä sisällä mitään, mitä Dark Tranquillity ei olisi tehnyt aikaisemmin paljon paremmin. Korkeista odotuksista johtuvasta suuren kritiikin määrästä huolimatta kyseessä on joka tapauksessa kohtalainen ja kuunneltava albumi.

7/10

KaaosZine levytKappalelista:

CD1

  1. Encircled
  2. Atoma
  3. Forward Momentum
  4. Neutrality
  5. Force of Hand
  6. Faithless by Default
  7. The Pitiless
  8. Our Proof of Life
  9. Clearing Skies
  10. When the World Screams
  11. Merciless Fate
  12. Caves and Embers

CD2

  1. The Absolute
  2. Time Out of Place

Kommentoi julkaisua