Megadeth - Rockfest 2018

Dave Mustaine kertoo uuden Megadeth-albumin edistymisestä ja sisällöstä: ”Olen hieman hillinnyt itseäni poliittisten asioiden suhteen”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.12.2018
Megadeth – Rockfest 2018

Yhdysvaltalainen thrash metal -legenda Megadeth työstää parhaillaan uutta studioalbumiaan, jonka yhtyeen rumpali Dirk Verbeuren arveli ilmestyvän jo mahdollisesti vuonna 2019. Yhtyeen johtohahmo Dave Mustaine kertoi hiljattain The Metal Voicelle yhtyeen parhaillaan työstämän albumin edistymisestä sekä albumin sisällöstä ja suunnasta. Mustaine kertoo:

”Jos haluat minun kertovan, miltä albumilta se [uusi albumi] tulee kuulostamaan, niin se kuulostaa kaikkien yhdistelmältä. Jos kirjoitan riffin, josta en pidä, en nauhoita sitä. Ja jos nauhoitan sen mutten käytä heti, niin käytän sitä sitten myöhemmin. Mukana on kokonainen kappale, jonka kirjoitimme ’Dystopialle’, ja jonka unohdin. Kun olet studiossa tekemässä 16 kappaletta ja rehkit itsesi uuvuksiin, joitakin kappaleita vain menee kokonaan ohitse niin kuin juuri tämä yksi.”

”Olemme jo ottaneet paljon etumatkaa tämän uuden albumin suhteen. Kiko [Loureiro, yhtyeen toinen kitaristi] poikkesi jo täällä, ja Dirk kävi ennen häntä. Pian myös David Ellefson tulee nauhoittamaan bassojuttuja. ”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Teemme asioita hieman eri tavalla tällä kertaa. Lähestymme kappaleita riffi kerrallaan ja keskitymme niihin. Jos ne eivät toimi ja kappale kuulosta hyvältä sellaisenaan, miksi laittaa riffi kappaleeseen? Aika moni säveltää niin, että he pistävät jonkin osan kappaleeseen vain sen takia, että he tarvitsevat sinne jotain. Minä en tykkää tehdä niin. En halua, että kappaleessa on yksikin heikko kohta.”

”Olen urani aikana kokeillut monia tapoja tehdä musiikkia, ja tämä on mielestäni paras tapa, koska jos riffisi ei kanna itseään ja kuulosta hyvältä sellaisenaan, miten ihmeessä se tulisi kuulostamaan hyvältä sanojen alla?”

Haastattelussa Mustaine vastasi myös kysymykseen siitä, vaikuttaako tämän hetken poliittinen ilmapiiri albumin sisältöön. Mustaine kertoo, että hän on tällä kertaa ottanut hieman erilaisen näkökulman:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen hieman hillinnyt itseäni poliittisten asioiden suhteen ja keskityn puhumaan enemmän ihmisistä yhtenäisinä ja niistä asioista, jotka vaikuttavat meihin ihmisinä sen sijaan, että keskittyisin puhumaan jonkin tietyn valtion kansalaisista. Miksi rakentaa turhia muureja väliimme, eikö niin?”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat