David Ellefson kuvailee Megadethin tulevaa albumia erittäin progressiiviseksi

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.7.2020

Yhdysvaltalainen thrash metal -suuruus Megadeth on työstänyt aktiivisesti uutta albumiaan. Levyn tekoon vaikutti aluksi solisti Dave Mustainen kurkkusyöpä, joka on kuitenkin saatu nyt kuriin, sillä Mustaine kertoi aikaisemmin tänä vuonna olevansa täysin parantunut.

Tulevasta albumista ei ole tässä vaiheessa tarjolla kovin paljoa tietoa. Bändin basisti David Ellefson on kuitenkin ahkerasti kuvaillut sitä medialle ja kertonut aikaisemmin muun muassa sen, että luvassa on intensiivinen albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt Ellefsonilla oli tarjota Metal Rules -sivuston haastattelussa hieman lisää informaatiota albumin musiikista. Kun mieheltä kysyttiin, tuleeko albumi olemaan samanlainen kuin vuoden 2016 levy ”Dystopia” vai vuoden 2013 suoraviivaisempi ”Super Collider”, vastaa Ellefson seuraavasti:

”Se ei todellakaan ole samanlainen kuin ’Super Collider’. Luulen, että se on enemmän ’Dystopiaa’ ja siitä vielä eteenpäin. Se on mielestäni teknisesti erittäin haastava albumi. Dave ja minä olemme samaa mieltä siitä, että siellä on sellaisia riffejä, joita on paljon hankalampi soittaa kuin esimerkiksi ’Rust In Peacella’. Se on erittäin progressiivinen albumi'”.

Ellefson kuvailee levyn synnyttävän hänessä samanlaisia tunteita kuin nuorempana, jolloin hän kuunteli progressiivisen rockin suuruuksiin lukeutuvaa kanadalaista Rushia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Muistan, kun olin lapsi ja kuulin Geddy Leen ja Neil Peartin soittavan jotain, joka tuntui epäinhimilliseltä. Minulla oli samanlainen tunne nyt uuden albumimme kanssa, kun kuuntelin Dirk Verbeurenia [Megadethin rumpali]. Se sai minut syttymään. Ajattelin: ’Ei helvetti! Tämä on hetki, jota en ole kokenut koskaan aikaisemmin.’ Kuka tietää, ehkä minun piti olla 55-vuotias voidakseni kokea ja saavuttaa sen Dirkin kaltaisen veteraanisoittajan kanssa. Se on se tunne ja helvetinmoinen liekki ja sielu, joka minussa syttyy tämän uuden albumin kohdalla.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat