Days Of Anger – Deathpath

Kirjoittanut Juha Attola - 20.2.2011

Ruotsalainen Days Of Anger puskee pihalle debyyttinsä, jonka julkaisijana toimii Massacre Records. Tyylisuunta on ennakkotietojen mukaan thrash metal, hardcore vaikuttein.

Albumi lähtee käyntiin ”Damaged” nimisellä jyrällä, joka kieltämättä onkin oiva levynaloitus. Kappale ei turhaa kikkailua sisällä vaan mutkat vedetään suoraksi. Seuraava kappale, joka kantaa nimeä, ”All Pigs Must Die”, jatkaa suurinpiirtein samoilla linjoilla, raskaanpuoleisen junttariffin voimin etenevää mättöä. Kolmantena raitana tuleva ”One Way Ticket Down (To Hell)”, on vähän hitaampitempoisempi, vaikkakin edelleen raskaan riffin voimilla etenevä kappale. Kyseinen kappale ei ehkä yllä edellisten kappaleiden tasolle, joten tästä on helppo huomata, että on omimmillaan nopeammassa rymistelyssä.

Kohtalaisen hyvin on Ruotsin pojilla palikat kasassa jo debyyttialbumillaan sillä mitään isompia kömmähdyksiä ei levyllä oikeastaan ole. Ehkäpä levyn heikointa antia edustaa kappale ”Fuck That (Silly God)”, joka kuulostaa lähinnä b-sarjan Machine Headilta. Jossakin kohdissa tuo f-sanan käyttö saa lähes yhtä koomisia piirteitä kuin Rob Flynnin lavaspiikit heikoimmillaan. Älkää ymmärtäkö väärin, pidän kyllä Machine Headista, mutta mielestäni sanaa ”fuck” nyt ei vaan tarvitse joka väliin tunkea, kyllä se pointti pitäisi tulla muutenkin selväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen vokalisti/basisti Alex Jonsson selviytyy vokaali osuuksista ihan mallikkaasti, joskin hetkittäin miehen raivokas ulosanti kuulostaa turhankin tasaiselta. Soittopuolikin näillä kavereilla rullaa ihan mainiosti, kuten tämän tyylisillä orkestereilla yleensäkin. Kaikenkaikkiaan ihan mukiinmenevä debyyttialbumi, joskin toivoisin yhtyeeltä tulevaisuudessa hieman omaperäisempää tyyliä. Albumilla on hyviä kipaleita kuten ”Symptoms” sekä ”Buried Alive”, mutta materiaalin tasaisuus latistaa hieman koko kokonaisuutta.

7/10

Kappalelista:

1.Damaged
2.All Pigs Must Die
3.One Way Ticket Down To Hell
4.Symptoms
5.Stone Cold Killer
6.Fuck That (Silly God)
7.Hands Of Evil
8.Spit On Your Grave
9.Buried Alive
10.Life Form

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.myspace.com/daysofanger

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat