De Lirium’s Order

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.3.2012

Helsinkiläinen teknistä death metallia soittava De Lirium’s Order julkaisee kolmannen albuminsa nimeltä ”Veniversum” 21. maaliskuuta yhtyeen oman DLO Productions -levymerkin alla. Kaaoszine otti yhteyttä yhtyeen kitaristiin Juha Kupiaiseen, joka kertoi meille hieman yhtyeen uudesta albumista sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Mitenkäs De Lirium’s Orderin vuosi on lähtenyt käyntiin?

Juha: Loistavasti on lähtenyt käyntiin, levy on ollut valmiina jo jokusen tovin ja nyt vihdoin ennakkotilaukset ovat auki ja julkaisuprosessi loppusuoralla. Vallan hyvissä merkeissä siis, kun vertaa viime vuoden alkuun, jolloin jouduimme lykkäämään levyn nauhoituksia. Tästä aiheutuikin lähes vuoden siirtymä aiempaan julkaisuaikatauluun verrattuna. Olemme sopineet muutaman keikan maaliskuulle. Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä olisi tarkoitus käydä vetämässä rokkia. Pientä hidastetta toistaiseksi aiheuttaa vasen jalkani, joka on nyt paketissa, mutta keikat vedetään vaikka lavalla selällään, heh.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä ”Veniversum” maaliskuun 21. päivä. Näin aluksi voisitko kertoa meille hieman albumin teosta. Koska aloititte kirjoitella kappaleita albumille ja miten työskentely studiossa kokonaisuudessaan sujui?

Juha: Sävellystyötä albumille olen tehnyt hiljakseen jo vuosien ajan; riffi ja niiden integraatioidea aina silloin tällöin – harvoin olen pystynyt tekemään biisejä nopeasti. Kielisoittimet nauhoitimme kotona suoraan linjaan, ja ne reampattiin myöhemmin kunnon vahvistimen läpi Seawolfilla. Rumpalillamme Ukrilla oli melkoinen haaste soittaa suoraan metronomin päälle, aikaakin oli vain neljä päivää, mikä on todella vähän verrattuna kitaroiden kuukausia kestäneisiin nauhoituksiin. Hyvin Ukri kyllä suoriutui urakastaan, kun ottaa vielä huomioon, että hän ei ollut kokenut vastaavanlaista nauhoitustilannetta aiemmin. Kitaroiden reamppauksessa tuli ongelmia, kun huomasimme, että vanha äänikorttini oli jättänyt hieman surinaa signaalin sekaan, mutta siitäkin selvittiin onneksi signaalia käsittelemällä. Alkuperäinen ajatus oli saada koko homma valmiiksi kahdessa viikossa, mutta huomasimme, että aika ei riitä, joten unohdimme aikataulut ja teimme rauhassa töitä syksylle asti. Tuottaja Perttu Kurttila teki uskomattoman suuren työn editoinneissa ja miksauksessa, siitä suurkiitos hänelle!

Albumi on järjestyksessään jo yhtyeen kolmas. Mitä itse voisit kertoa albumin materiaalista? Miten se eroaa esimerkiksi teidän aikaisemmasta ”Diagnosis”-albumistanne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha: ”Veniversumia” ehdimme hioa huomattavasti pidempään ja suurin erotteleva tekijä liittyy yksityiskohtiin. ”Veniversumilla” jokainen nuotti on harkittu. Sävellysvaiheessa laitoimme kaiken ylös nuotteihin. ”Diagnosis”-levyllä molemmat kitarat soittivat käytännössä samoja kuvioita. Veniversumilla kitaristi Mika Sundvall ja basisti Erkki Silvennoinen tekivät pitkälti omat osuutensa, jotka perustuivat tekemiini kitarapohjiin. Molemmat toivat huomattavasti lisäväriä kokonaisuuteen. Kaiken kaikkiaan ”Veniversum” on tarkempi ja tiukempi levy johtuen juuri isosta panostuksesta sävellystyöhön. Mielestäni musiikkityyli on sinänsä pysynyt samanlaisena – samat instrumentit, rytmimaailma, teknisyys.

Mistä nimi ”Veniversum” albumille? Mitä albumin nimi oikein tarkoittaa ja miten se liittyy itse albumiin?

Juha: Törmäsin latinankieliseen fraasiin ”Vi veri veniversum vivus vici”, joka tarkoittaa englanniksi ”By the power of truth, I, while living, have conquered the universe”. Mielestäni tämä fraasi sopi hyvin samaan aikaan kehittelemääni autistisiin savantteihin liittyvään lyriikkateemaan ja lisäsinkin sen biisin kertsiosuuteen. Huomasin vasta myöhemmin, että hetkonen, tämähän on Aleister Crowleyn okkultistinen motto. Itse ajattelen tuota lähinnä runollisemmassa mielessä ilman kytköksiä okkultismiin. Myöhemmin levyn nimeä valitessamme mukana oli muutama vaihtoehto, ja päädyimme sitten ytimekkäästi tuohon ”Veniversum”-sanaan, joka lähinnä kuvastaa ihmisaivojen mysteeriä, ihmisen hahmottamaa todellisuutta ja tietysti maailmankaikkeutta.

Mitä voit kertoa meille albumin lyriikoista? Mistä albumin kappaleet kertovat ja mistä yleensä itse ammennat ideoita lyriikoihin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha: Moni levyn biisi käsittelee dokumentoivassa hengessä merkittäviä maailmankäsitykseemme vaikuttavia ilmiöitä ja uutistapahtumia muodostaen eräänlaisen päänsisäisen universumin. Faktapohjalta oli helppo lähteä tekemään lyriikoita ja käytinkin materiaalina monia ajankohtaisia aiheita, kuten talouskriisiä, Pohjois-Koreaa ja kouluammuskeluja. ”Maximum Sentence” edustaa levyn sanoituksista fiktiivisempää päätä, ja innoitusta siihen saimme paljon HBO:n laatusarjasta Kylmä Rinki. ”Seppukuun” idea tuli puolestaan siitä, kun törmäsin artikkeliin japanilaisesta tavasta päättää päivänsä kunniallisesti rituaalissa, jossa henkilön odotetaan leikkaavan oman vatsansa auki. Rupesimme miettimään, kuinka ihminen pystyy tämmöiseen, ja Jukka Pihlajaniemi teki sitten sanoitukset.

Albumilta on julkaistu verkkoon video, jossa rumpalinne nauhoittaa albumin kappaletta nimeltä Autistic Savant”. Kertoisitko meille hieman kyseisestä kappaleesta? Minkä takia päädyitte nauhoittamaan juuri kyseisen kappaleen videolle?

Juha:Autistic Savant” on levyn avausraita ja oli alusta alkaen “.44”:n ohella meidän suosikkimme. Ukria rupesi ottamaan päähän edellisen biisin kanssa takkuilu, ja kun se oli purkissa, hän veti ”Savantin” purkkiin käytännössä yhdellä otolla. Olimme tuottaja Perttu Kurttilan kanssa ihmeissämme tarkkaamossa, että mitä hittoa tuolla lasin toisella puolella tapahtuu..

Onko levyltä odotettavissa myös virallista musiikkivideota jossakin vaiheessa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juha: Olemme kuvanneet musiikkivideon ”Autistic Savantista” yhteistyössä Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa, ja se olisi tarkoitus julkaista maaliskuun aikana.

Kuvausreissu olikin melkoinen kokemus. Kuvauspaikaksi oli valittu Joensuu. Ajelin aamulla ympäri Helsinkiä haalimassa vuokrattua kuvauskalustoa kyytiin ja keli oli erittäin huono. Kun pääsin lähtemään kohti Tamperetta, josta piti hakea rataa, nosturia ja sun muuta kampetta, jota työryhmä tarvitsee, oli Helsingin tienoilla melkein kaikki moottoritiet poikki kolareiden vuoksi. Kahdeksan tunnin ajomatkan jälkeen pääsin vihdoin perille hylätylle metallisulattamolle, jossa jo edellisillasta alkaen muu työryhmä oli laittanut kamppeita kasaan. Pakkasta oli se miehekkäät 30 astetta ja käytöstä poistuneilla tehtailla ei yleensä lämmitystä ole… Ukrilla oli seuraavana päivänä lähes 40 astetta kuumetta, mutta me muut kävimme kuvaukset läpi paitahihasillaan. Ugen osuudet kuvattiin seuraavana päivänä, jolloin ukko oli jo tolpillaan, ei tosin terveenä vielä tuolloinkaan.

Jotkut levy-yhtiöt ovat siirtyneet jo kokonaan digitaaliseen musiikkiin eikä heiltä tule ulos enää CD:tä. Miten itse näet musiikin / levy-yhtiöiden tulevaisuuden?

Juha: Levy-yhtiöiden rooli on jo muuttunut ja tulee muuttumaan vielä lisää tulevaisuudessa, kun fyysisen ääniteformaatin ympärille rakentunut teollisuus muuttuu rakenteiltaan. Levy-yhtiöiden täytyy keksiä tapoja tehdä rahaa muilla tuotteilla kuin CD:llä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy-yhtiöillä on paremmat partnerisopimukset ja markkinointikanavat kuin itsenäisellä artistilla. Yksi toimintamalli on, että artisti tuottaa itse masternauhan ja ostaa levy-yhtiöltä palveluna levyn julkaisun, jakelusopimusten järjestelyn ja markkinoinnin. Levy-yhtiöillä tulee olemaan yhä valtaa siinä, mitä musiikkia ihmiset kuuntelevat, koska suurin osa radiokanavista soittaa isojen levy-yhtiöiden julkaisuja. En usko, että mikään mittava digitaalisen sisällön kontrolloimiseen liittyvä regulointiyritys menee läpi, joten musiikki tulonlähteenä vähenee näiltäkin osin.

Levyjen tekeminen tietysti maksaa, ja artistien täytyy keksiä, mistä saavat rahaa toimintaansa. Tulevaisuudessa monet artistit voivat rahoittaa levynsä suoraan faneilta saaduilla lahjoituksilla. Tässä tilanteessa kaikki artistit ovat samalla viivalla; hyvänä puolena se, että kuka tahansa voi julkaista musiikkia. Toisaalta kuran määrä lisääntyy ja kuluttajalla on isompi työ löytää laadukasta tavaraa. Isoimpana miinuksena tee-se-itse-mallissa näkisin sen, että artistin resurssit menevät musiikin tekemisen ja esittämisen sijaan bisneksen pyörittämiseen. Plussana toki on täysi kontrolli tekemisistään.

Voisitko itse kuvitella julkaisevasi CD:n tulevaisuudessa täysin digitaalisesti?

Juha: Totta kai, jos kukaan ei halua CD:tä. Jakelukanavalla ei ole mitään merkitystä, jokainen saa valita sen ihan itse.

Millaisia suunnitelmia teillä on levyn julkaisun jälkeen? Missä teitä voi nähdä keikoilla?

Juha: Keikkoja on tarkoitus soittaa säännöllisesti niissä rajoissa, mitä omat aikataulumme sallivat. Seuraavat vedot ovat Kuopio 22.3., Oulu 23.3. ja Rovaniemi 24.3.

Jos kaikki Big 4:n bändit pyytäisivät teitä kanssaan kiertueelle, mutta voisitte valita vain yhden niistä, niin kenet valitsisitte ja miksi?

Juha: Nyt tuli paha. Ei minkäänlaista hajua. Pitäis varmaan luottaa arpaan tässä vaiheessa…

In Flamesilta tuli oma viski ja Motörheadilta oma viini. Mikä tuote De Lirium´s Orderilta tulisi? Miksi?

Juha: Sehän voisi olla fyysisen tuotteen sijasta palvelu. Alf Rehn kehoittaa, ettei pidä torjua ideoita, joten enpä sitten torju ensimmäistä mieleeni tulevaa – DLO voisi tarjota vanhustenhoitoa. ;)

Pelit ja musiikki kävelevät nykyään käsi kädessä, ja monet ihmiset bongailevat uusia bändejä pelejä pelatessaan. Jos saisit laittaa yhden ”Veniversum”-albumin kappaleen johonkin peliin, niin mikä se peli olisi ja minkä kappaleen laittaisit kyseiseen peliin?

Juha: Eipä ole tullut pelattua viime aikoin, kun Xbox 360 kärsii kuoleman punaisesta ringistä. ”My Kingdom from Baekdun” –biisin kyllä laittaisin johonkin NHL-peliin turpaanvetobiisiksi.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevan albumin tiimoilta. Onko sulla vielä loppuun jotain, mitä haluaisit sanoa Kaaoszinen lukijoille?

Juha: Kiitokset haastiksesta. Tarkastakaahan meidän uusi levy!

Kuuntele kappale nimeltä ”The Gravity Of Crime” ”Veniversum” albumilta:

[mp3player width=300 height=18 config=blank-background-single-file.xml file=http://uploadingit.com/file/pi7ig2neyk1ixal8/05-de_liriums_order-the_gravity_of_crime.mp3]

Luetuimmat

Uusimmat