De Profundis – Kingdom Of The Blind

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.8.2015

Brittiläinen De Profundis on mielestäni malliesimerkki musiikillisesta kehityksestä. Esimerkiksi yhtyeen ensimmäistä levyä ”Beyond Redemptionia” en ole koskaan pystynyt kuuntelemaan kerralla loppuun asti, niin jäätävän kuivaa settiä se on. Yhtye on kuitenkin kehittynyt julkaisu julkaisulta parempaan ja omaperäisempään suuntaan, olisiko tulevassa ”Kingdom Of The Blindissa” jo mestariteoksen ainesta? Se selviää lukemalla tämä arvostelu!

Wicker Man Recordingsin julkaisema ”Kingdom Of The Blind” on vuonna 2005 perustetun De Profundiksen neljäs kokopitkä albumi. Kymmenen vuoden kokemus todellakin kuuluu tältä levyltä: Kappaleista huokuu itsevarmuus omaa tekemistä ja sävellystaitoa kohtaan, vaikka proge-black-doom-death-yhdistelmä vahvoilla jazz-vaikutteilla ei äkkiseltään kuulosta ilmiselvimmältä ja helpoimmalta valinnalta musiikilliseksi tyyliksi. ”Kingdom Of The Blindia” kuunnellessa on helppo nyökytellä tyytyväisyyttään; nyt yhtye on todella löytänyt sen omimman tyylinsä! Esimerkiksi ”Beyond The Threshold” sekä ”The Antagonist”-biisejä ensimmäistä kertaa kuunnellessani meinasin haljeta innosta jazzin puskiessa todella pintaan siltikään pilaamatta kappaleiden soljuvuutta ja ”metallista” tunnelmaa.

Aiemmilla levyillä vaivannut kappaleiden ylipituus loistaa poissaolollaan, vain lähes-nimibiisi ”Kingdoms Of The Blind” sekä levyn päättävä ”In Solitude” yltävät kestossaan yli kuuteen minuuttiin. Itse pidän tätä oikeana ratkaisuna, vaikka jonkun progehirmun mielestä varmaan alle 10 minuutin biisit eivät edes ole progea lainkaan. Reilun 50 minuutin kokonaissoittopituus menee yllättävän nopeasti, joten äärettömän tiiviin ja tasapainoisen paketin De Profundiksen jätkät tästä ovat saaneet aikaan. Nyt ei vaan pysty keksimään mitään valittamisen aihetta, aivan loistava levy! Suoraviivaisemmasta meiningistä pitävälle äkkiväärät sävellysratkaisut saattavat tosin olla hankalasti avautuvia, eikä Craig Landin kuivakka örinäsoundi välttämättä ole kaikkien mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suosittelen ”Kingdom Of The Blindia” lähes varauksetta metallin ystäville, melkein pakkohankinnan leiman iskisin tälle levylle – varsinkin jos Quo Vadis, Death ja/tai Beyond Creation uppoavat ennestään. Tässä ollaan joka tapauksessa niin lähellä täydellisyyttä, että pakkohan minun on täydet pisteet antaa. Eli vastaus ensimmäisessä kappaleessa esittämääni kysymykseen on ehdottomasti kyllä: tässä on mestariteoksen ja klassikon ainesta! Pystyyköhän De Profundis enää ylittämään näin korkeaa rimaa mahdollisilla tulevilla levyillään? Se jää nähtäväksi. Ainakin tämän uutukaisen perusteella annan täysin anteeksi aiempien levyjen puutteet, harjoitus todellakin teki mestarin tässä tapauksessa. Tästä se ura vasta lähtee, sanoisin!

10/10

Kappalelista:

1. Overture
2. Kult Of The Orthodox
3. Illumination
4. All Consuming
5. Kingdoms Of The Blind
6. Beyond The Threshold
7. A Strange Awakening
8. The Antagonist
9. Thrown To The Wolves
10. In Solitude

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

De Profundis kotisivut

De Profundis Facebookissa

Kirjoittanut: Miika Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat