Dead By April Helsinkiin marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.7.2013

Dead By April 2013Suosittu ruotsalainen pop metallia soittava Dead By April saapuu keikalle Helsingin The Circukseen 27. marraskuuta! Vuonna 2007 perustetussa yhtyeessä soittavat Christoffer Andersson (vokaalit), Pontus Hjelm (kitara, vokaalit), Zandro Santiago (vokaalit), Marcus Wesslén (basso) ja Alexander Svenningson (rummut). Yhtye valmistautuu parhaillaan uuden albuminsa julkaisuun syksyllä ja ’Let The World Know’ -kiertueella tullaan kuulemaan myös uuden albumin materiaalia. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä 29. heinäkuuta alkaen hintaan 37 euroa.

Dead by April teki levytysdebyyttinsä omakustannedemolla, joka levisi ympäri internettiä. Vuonna 2008 bändi julkaisi laajemman 19-kappaleen painoksen demolevystä joka päätyi jälleen internet levitykseen ja poiki levytys sopimuksen Universal Musicin kanssa. Dead by Aprillin kaupallinen debyytti ’Losing you’ julkaistiin vuonna 2009 ja se onnistui nousemaan Ruotsin single listan kärkipaikalle. Samoihin aikoihin vuoden 2009 toukokuussa julkaistiin yhtyeen debyyttialbumi Dead by April, jonka myötä bändi nousi menestykseen myös muualla Euroopassa ja lähti kiertämään Euroopan ja Skandinavian lisäksi myös Japaniin.

Yhtyeen ura on jatkunut nousujohteisesti ja kakkosalbumi Incomparable nousi jälleen Ruotsin albumilistan kakkoseksi. Yhtye jatkoi kiertämistään 2011-2012 ympäri maailma ja heidän ensimmäinen keikkansa USA:ssa Webster Hallissa myytiin loppuun kesäkuussa 2012.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumatiedot:
Dead By April 27.11.2013, The Circus
Liput 29. heinäkuuta alkaen: 37 eur ( www.tiketti.fi )
Ikäraja: S/K18
Ovet: 19:00

Dead by April:
http://www.deadbyapril.com
http://www.facebook.com/deadbyapril

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat