Deals Death – Point Zero Solution

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 4.9.2013

Ruotsi on Suomen länsinaapuri (jos ette tienneet). Suomalaisilla on paha tapa tuoda miniristeilyiltä maihin suuri määrä tax-free -tuotteita, mutta olisihan tuon export-tavaran lisäksi autenttisempaakin tuliaismateriaalia, kuten melodic death metal -kansallistuotteita eli Göteborg-metallia. Siitähän tämä ”bättre folk”-valtio on oikeasti tunnettu. Onneksi joidenkin matkatavaroiden sekaan on putkahtanut Deals Death, joka tarjoilee maukkaan ja päivittyneen ilmeen tälle 1990-luvun alussa alkaneelle tyylilajille.

”Point Zero Solution” on tämän 2007 perustetun kuolemanjakajan kolmas täyspitkä; alta löytyy jo debyytti ”Internal Demons” ja kakkosjulkaisu ”Elite”. Deals Deathin taipaleelle on sattunut muutamia enemmän tai vähemmän nimekkäitä yhteistyökumppaneita, mainittakoon heistä vaikka Children Of Bodomin entinen kepittäjä Alexander Kuoppala ja Ruotsin oma luottosäveltäjä/tuottaja/miksaaja/työnarkomaani Peter Tägtgren. Myös Sabatonissa vaikuttaneita jäseniä on ollut soppaa hämmentämässä.

Menolta ja meiningiltä emme säästy tälläkään kertaa. Runsas, metallinkatkuinen, eteerinen ja aavistuksen myös sinfoninen teos saa selkäytimen tutisemaan, tahtijalan polkemaan maata sekä kuulijan ihailemaan kappaleiden onnistuneisuutta. Albumin avaava nimikkoraita herättää niin monia tunnetiloja, että mahtipontinen melodeath-fiilis on taattu levyn loppuun asti. Tunnetilat muuttuvat Göteborg-paahdon lomassa alati: haikeammiksi ja core-musiikkia lähenteleviksi raidoissa ”Facing The Echoes” ja ”Passion For Infinity”, svengaaviksi ja vauhdikkaiksi rässihumpissa ”Flatline” ja ”Author Of Arts”, josta jälkimmäinen päättää levyn eeppisellä tilutussoololla ja melodiariffisekamelskalla.  Bueno!

Teoksen musiikillinen anti on huikean murskaava, täynnä energiaa, svengiä ja upeita sävellysoivalluksia. Hyvä Ruåtsi! Kitarasoundit ovat levyn suurin plussa, rumpalilla on homma hanskassa erityisesti maukkaiden fillien kohdalla ja keyboard-osiot ovat piste (tai pikemminkin kruunu) i:n päälle. Laulurähinöinti on artikuloivaa. Onkin mukava saada selvää lyriikoista ilman, että tarvitsee kirjoitettua tekstiä eteensä. Kakkosraidan yhden rytmileikkiriffittelyn päällä oleva laulajan rap-tahditus oli muistettavin ja näin regressiivisesti levyn siistein kohta! Levyn mielenkiintoarvo on ”medium+”. Vaikka melko puhtaasta melodeathista (kaikkine hienouksineen) koko jutussa onkin kyse, muutama raita tuntuu olevan täytebiisiksi suunniteltu. Kansitaide ei hetkauta, vaikka hienon dystopis-romanttinen onkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Omassa soittimessa tämä levy tulee soimaan vielä jonkin aikaa. Nerokasta settiä, ettenkö sanoisi. Deals Death toimisi esimerkkinä monille yhtyeille, joilla inspiraatio ajoittain hiipuu. Livenäkin tämä poppoo olisi mukava nähdä, sopisi suomalaisille festareille kuin tuoppi kouraan.

9/10


Kappalelista:

01. Point Zero Solution
02. Facing The Echoes
03. Escalation
04. Flatline
05. Passion For Infinity
06. The Separation
07. Paramount Authority
08. Beyond Reason
09. Dark Dream Dawn
10. Back To Consciousness
11. Author Of Arts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/dealsdeath?fref=ts

Kirjoittanut: Kristian Kankare

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat