Death Cult Club tuo Vantaalle mielenkiintoisia metallikeikkoja

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 4.2.2018

Death Cult Club on täällä taas – ja majoittautuu nyt Vantaan Länsimäessä sijaitsevaan Rockin’ Corneriin. Homman nimi on marssittaa paikan lavalle kiinnostavia black metal -, horror punk – ja psychobilly-akteja. Klubi-illat aloitettiin jo viime vuoden lopussa, jolloin paikka osoittautua varsin sopivaksi tällaisille tapahtumille; kaahausta jatketaan nyt kevään aikana.

Seuraavat iltamat tanssataan jo ensi viikonloppuna, kun perjantaina mäiskitään otsikolla ”Black Thrash Attack” muun muassa Final Dawnin tahdissa. Lauantaina puolestaan jatketaan Winter Blitzkrieg -sarjaa, kun lavalle nousevat black metal -bändit Norrhem, Wintermoon ja White Death. Sama sarja jatkuu ainakin pari kertaa maaliskuussa, kun kuultavaksi ja nähtäväksi saadaan ensin Hyvinkään kolmikko Sawhill Sacrifice, Azaghal ja Kalmankantaja ja loppukuusta myös vieraita itänaapurista, kun venäläinen Hatecrime ottaa paikan haltuunsa.

Pääsiäisen aikaan klubi laajentaa repertuaariaan goottimaailmaan – myös tällöin Rockin’ Cornerissa kuullaan venäläisiä sulosointua Dominian muodossa muutaman suomalaisen ohella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisätietoa Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat