Death Tyrant – Opus De Tyranis

Kirjoittanut Juha Attola - 23.3.2013

Death Tyrant oli alun perin Lord Belial -yhtyeestä tutun Thomas Backelinin projektibändi. Lord Belialin lopetettua uransa jatkaa Backelin kuitenkin vielä Death Tyrantin parissa. Aikaisemmin yhden EP:n julkaissut yhtye on nyt saanut valmiiksi debyyttinsä ”Opus De Tyranis”.

The Awakening Of The Sleeping Gods” toimii erinomaisesti avausraitana: alun hidas ja tummanpuhuva into luo erinomaisen pohjan kappaleelle, joka itsessään on reipasta rymistelyä ruotsalaiseen tyyliin. ”Pandemonium” -kappale jatkaa reipasta räiskettä, jääden kuitenkin selkeästi avausraidan varjoon. Kyseinen kappale on ehkä hivenen tavanomaisempi ja kuuluu sarjaan ”ei se huono ole, muttei nyt mitenkään mahtavakaan”.

Death Tyrantin musiikki on hyvin tavanomaista death/black metallia. Kuitenkin se on, niin monen muun ruotsalais-yhtyeen tapaan, saanut musiikkiinsa jotain sellaista mikä saa kuulijan tarttumaan tähän levyyn. Periaatteessa yhtye ei tarjoile juuri mitään mitä ei olisi jo jossain yhteydessä kuultu, mutta niin vain tätä levyä huomaa kuuntelevansa kerta toisensa jälkeen uudestaan. ”Opus De Tyranis” –albumi todistaa, ettei yhtyeellä tarvitse aina olla jotain uutta genreä, tai muutenkaan täysin uudenlaista materiaalia tarjottavana jotta se voisi olla hyvä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The End” -kappale on yksi levyn ehdottomasti vahvimmista vedoista. Jykevään kitarointiin pohjaava kappale jyrää eteenpäin ja vokalistin perinteinen kähinä sopii tähän erinomaisesti. Ehdottomasti täytyy myös mainita albumin päätösraita ”Wrath And Disgust”, joka on erittäin kovatasoinen kappale ja jättää väkisinkin hyvän mielikuvan albumista. Death Tyrant ei ole yrittänytkään luoda mitään uusinta uutta, vaan luottaa perinteisiin kaavoihin ja tämän yhtyeen kohdalla se tuntuu olevan täysin oikea valinta. Mikäli Ruotsin suunnalta tuleva death/black metalli on mieleistä musiikkia, niin tämä debyytti kannattaa ehdottomasti katsastaa.

8/10

Kappalelista:

1.The Awakening Of The Sleeping Gods
2.Pandemonium
3.Ixion – The Fallen King Of The Laphits
4.Baphomet
5.The End
6.Impending Day Of Wrath
7.Tenebrae
8.A Greater Alliance
9.Wrath And Disgust

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.death-tyrant.se/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat