”Decades: Live in Buenos Aires” on perushyvä livejulkaisu mutta ei tee oikeutta Nightwishin esiintymiselle ja musiikille

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 5.12.2019

Kotimaisen metallimusiikin lippulaiva ja yksi koko maamme menestyneimmistä yhtyeistä koskaan on valmistelemassa paluutaan parrasvaloihin uuden levyn ja kiertueen voimin. Kyse on Nightwishistä, joka on yli 20-vuotisen uransa aikana ollut etunenässä viemässä Suomea musiikin maailmankartalle. Viime vuosien ”Decades”-kiertueellaan Nightwish palasi aikakoneella historiansa alkupuolelle ja rakensi settilistansa pitkälti varhaisten levyjensä kappaleista, tietenkään unohtamatta viimeisimpien levyjen parhaita paloja. Kyseessä on siis varhaiseen tuotantoon painottuva läpileikkaus Nightwishin suurenmoisesta urasta. ”Decades: Live in Buenos Aires” on yhden tuon kiertueen keikan sisältävä livejulkaisu, joka on nimensä mukaisesti kuvattu Argentiinan Buenos Airesissa.

Nightwishin keikat on opittu tuntemaan valtavina spektaakkeleina, joissa musiikki ottaa aivan uusia kierroksia ja visuaaliset elementit saavat haukkomaan henkeä. En tiedä, onko Nightwish koskaan soittanut huonoa keikkaa. Itse olen nähnyt yhtyeen useasti, ja tuolta ”Decades”-kiertueeltakin todistin kaksi keikkaa, jotka antavat vieläkin kylmiä väreitä. Tällä livetaltioinnilla oleva keikka on aivan samaa luokkaa. Koko yhtye loistaa lavalla, kietoo yleisön pikkusormensa ympärille ja puristaa musiikistaan irti kaiken, mitä sillä on annettavana. Tämä oli paikalla olleille varmasti ikimuistoinen ilta. Livellä vilahtelevat pätkät innokkaasti eläytyvästä yleisöstä kertovat oman tarnansa keikan tunnelmasta, meiningistä ja Nightwish-ilmiölle omistautuneiden fanien intohimosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juuri noista aiemmin mainitsemistani syistä on hieman harmi, ettei livetaltioinnin tekninen toteutus ole samalla tasolla itse keikan kanssa. Kyse ei ole missään nimessä mistään katastrofista, mutta kuvaamiseen ja leikkaamiseen olisin toivonut panostettavan paljon enemmän. Äänipuoli on kunnossa, mikä on tietysti tärkeintä. Keikka on äänitetty ja miksattu hyvin ja nimenomaan niin, että elävän tilanteen tuntua saa olohuoneen sohvallekin. Videokin on kuvanlaadultaan hyvää ja muutenkin ”ihan perus ok” -tasoisesti toteutettu. Eli töppäykset eivät todellakaan pilaa tätä liveä mutta haalistavat kokemusta hieman.

”Decades: Live in Buenos Aires” on vioistaan huolimatta ihan kelpo livetallenne, mutta panostamalla hieman enemmän kuvaamiseen ja leikkaamiseen siitä olisi voinut saada loistavan sellaisen. Nyt se ei valitettavasti tee täyttä oikeutta Nightwishin musiikille ja esiintymiselle, jotka ansaitsisivat parhaan mahdollisen taltioinnin. Joka tapauksessa tällä livellä on tärkeä rooli historiallisen ”Decades”-kiertueen taltiointina. Nightwishin faneille tämä live on kosmeettisista vioistaan huolimatta varmasti sellainen sijoitus, jonka tekemistä ei tarvitse katua.

7/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
01. Swanheart
02. End of All Hope
03. Wish I Had an Angel
04. 10Th Man Down
05. Come Cover Me
06. Gethsemane
07. Élan
08. Sacrament of Wilderness
09. Deep Silent Complete
10. Dead Boy’s Poem
11. Elvenjig
12. Elvenpath
13. I Want My Tears Back
14. Amaranth
15. The Carpenter
16. The Kinslayer
17. Devil & the Deep Dark Ocean
18. Nemo
19. Slaying the Dreamer
20. The Greatest Show on Earth
21. Ghost Love Score

Voit tilata yhtyeen tuoreen DVD:n Backstage Rockshopin kautta täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat