Delta Enigmaan nimekkäitä soittajia Lovexin ja Nikke Ankaran riveistä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.12.2019

Vuonna 2010 perustettu kotkalainen alternative metal -yhtye Delta Enigma on kiinnittänyt riveihinsä uusia nimekkäitä soittajia. Yhtyeen uutena kitaristina on aloittanut Lovex-yhtyeestä tunnettu Sami ”Sammy Black” Saarela. Uutena rumpalina on puolestaan aloittanut aiemmin Nikke Ankaran rumpalina toiminut Eetu ”Eddie X” Pesu.

Delta Enigman muut jäsenet ovat laulaja Vin Valentino, kitaristi Julian Rose ja basisti Tommy Demon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Delta Enigma esiintyi ensimmäisen kerran uudessa kokoonpanossaan Tavastialla viime torstaina lämmitellessään Santa Cruzia. Viimeksi bändi lämmitteli lavan HIM:lle yhtyeen uran toiseksi viimeisellä keikalla viime vuoden joulukuussa Tampereen Tullikamarilla. Tämän keikan jälkeen yhtye jäi keikkatauolle ja ryhtyi työstämään debyyttialbumiaan.

Delta Enigman musiikilliseen konseptiin kuuluu yhdistää haikeat melodiat ja raskassointiset kitarat. Tähän mennessä yhtye on julkaissut ”Gone by the Dusk” -EP:n sekä kymmenen musiikkivideota. YouTubesta löytyvät muun muassa videot ”Each And Every Day”, ”Ghost” ja ”All I Want Is You”. Uusi single ja musiikkivideo ””Waterfall” julkaistaan uuden kokoonpanon voimin tammikuussa 2020.

Uudet jäsenet Sammy Black ja Delta Enigmassa myös aikaisemmin rumpuja soittanut Eddie X ovat löytäneet nopeasti paikkansa bändin riveissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tutustuin Delta Enigmaan jo joitakin vuosia sitten, kun bändi oli Lovexin lämppärinä On the Rockissa. Jo silloin kavereilla oli paketti hyvin kasassa. Näin heidät myös HIMin lämppärinä Tampereella, ja bändi oli todella vakuuttava. Sitten tuli hetki, kun lead-kitaristin paikka bändissä avautui muuttuneiden työkuvioiden ja elämäntilanteiden johdosta, ja jätkät kysyivät olisiko minulla intoa lähteä mukaan. Palaveerattiin kesällä ja kuulin valmisteilla olevan albumin materiaalia. On meinaan kovaa settiä tulossa!, Sammy Black kertoo.

– Tuntuu hyvältä olla takaisin Delta Enigman riveissä. Vielä muutama kuukausi sitten yhtye oli ilman rumpalia ja minulla oli tunne, että tämä saattaisi olla oikea hetki comebackille bändin riveihin. Bändi sanoi kyllä ja tässä sitä nyt ollaan. Soitimme juuri Tavastian-keikan Santa Cruzin lämppärinä tällä uudella energisellä kokoonpanolla. Fiilikset ovat katossa, Eddie X sanoo.

Delta Enigmalle on ennättänyt muodostua kymmenvuotisen uran aikana kuuntelijakuntaa sekä Suomessa että ulkomailla.

– Tavoitteenamme on aluksi saavuttaa suosiota Suomessa, minkä jälkeen tähtäimessä olisi suunnata ulkomaille, aluksi lähinnä Keski-Eurooppaan, toteaa Vin Valentino.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat