Demonurkka vol. 105 (vko 38/2018)

Kirjoittanut DC - 26.9.2018

Morjesta pöytään!

Demonurkka ilmestyy myöhässä nöyrimmän anteeksipyynnön kera. Ansiotyön häiritessä harrastustoimintaa  infernaalinen miesflunssa kruunasi viikonlopun ja sotki aikataulut. Tässä tämä nyt kuitenkin on. Kolme bändiä on asettanut päänsä pölkylle, joten eikös aleta heiluttamaan kirvestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämänkertaisen kolmikon aloittava bändi Chainline on lähettänyt biisinsä ”Take Me Away arvosteltavaksi. Orkesteri aloittaa kappaleen modernin metallin ottein säksätyksellä ja syntetisaattorimelodialla, joka vaihtuu pian rytmikkääseen metallikitarointiin. Säkeistön alkaessa vokalistilla on miellyttävä ääni, ja värssyssä on tarttuvuutta. Hetken biisin edettyä joutuu toteamaan, että aseet on käytetty ensimmäisen minuutin, puolentoista aikana. Harmin paikka, olisi niin suonut, että kertsi olisi räjäyttänyt pankin. Taitavia sällit ovat, siitä ei päästä mihinkään. Hieman ehkä tulee tunne, että biisiin on ängetty liikaa kaikkea. Tuppaa menemään puuroksi. Toivon kuitenkin, että bändistä kuullaan vielä, kaikki ainekset on kattilassa kyllä.

Chainline Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jester Lazies lähestyy Kuopion suunnalta kolmen biisin demolla. Avausbiisi Can’t Afford You starttaa oikeinkin pirtsakasti. Laulajan ääni on persoonallinen ja vaati pari kuuntelukertaa, ennen kuin sen toteaa itse asiassa aika miellyttäväksi kuunnella. Biisi onkin demon parasta antia – kunnon korvamato kertosäkeineen. Hitin poikasta pukkaa, pojat! Kakkosveisu Dancing On Your Grave on samoista aineksista leivottu kuin avaus. Pieni puutuminen alkaa vaivata kuulijaa. Todetaan, että jälki on laadukasta soitannollisesti ja tuotantoarvoiltaan. Demon päättää Voice in My Head”- niminen hitaampi ralli, joka alkaa todella lupaavasti. Startti muistuttaa jopa hieman Rocky-leffojen soundtrackiä. Mutta voi itku ja juurihoito! Ideat ovat loppuneet kesken, kun päästään kertosäkeeseen, joka ei toimi yhtään millään tasolla. Lisäksi pakko nillittää, että biisin ns. suvantokohta olisi vaatinut kunnon ”pipari”soolon. Mikäli bändi löytää kynästään avausrallin kaltaisia biisejä, niin tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Jester Lazies Facebookissa

Vaasan seudulta tervehtivä Lies Never More on lähettänyt Tight Lovin –nimisen biisin kuultavaksi. Vauhdikas ralli alkaa lupaavasti. Soundimaailmasta ei näin demovaiheessa ole hirveästi naputettavaa. Soitto etenee mallikkaasti. Kritiikkiä on annettava vokalistin ajoittaisesta rallienglannista – ongelma, joka on toki lähes aina läsnä kun vieraalla kielellä vejetään. Hieman tarkkuutta nuottiin ja lausuntaan toivotaan. Biisin ”soolo” jättää hieman toivomisen varaa myöskin. Töitä ja ajatusta mukaan, niin bändistä saa oikeinkin mukavan äijärock-bändin maamme ryttyyttäjien joukkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lies Never More Facebookissa

Nummirockin demokilpailun jatkoonmenijän valinta tästä kolmikosta oli hankalahko. Voiton vie kuitenkin Jester Lazies ja aika pitkälti Can’t Afford You -hitinpoikasensa vuoksi. Nyt ukot treeniä, niin saattaa juhannuksenseudulla olla mieluisaa tekemistä tiedossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat