Demonurkka vol. 110 (vk 43/2018)

Kirjoittanut Tapio Aro - 28.10.2018

Homman nimi on tällä kertaa melodioita ja murinoita. Kolme kyseisiin kategorioihin sopivaa yhtyettä ovat Inequity, Diversion End ja Stormic, joista parhaat melomurinat tarjoillut pääsee kilpailemaan paikasta tulevan kesän Nummirockiin.

https://www.facebook.com/InequityFinland

Inequity – ”Kaamos

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jo kolmatta kertaa Demonurkan arvotettavana on Keravalta ponnistava Inequity, jonka ensimmäinen julkaisu edustaa aika lailla suoraviivaista thrash metalia ja toinen taas jotain thrashin ja melodisen death metalin välimaastosta. Uusimmalla ja nimellä ”The Antagonizer” kulkevalla demollaan Inequity mättää melodista death metalia, jossa kuuluu ajoittain myös yhtyeen thrash-juuret.

Demo lähtee käyntiin kappaleella ”Hypocritical Devotion”, joka alkaa tunnelmallisesti mutta muuttuu nopeasti ärhäkäksi mättöanthemiksi. Homma on hyvin kasassa, riffit tärähtävät teärävästi ja vokalisti hoitaa hommansa pieteetillä. Kelpo aloitus demolle. Toinen kappale kulkee nimellä ”Absolute Control” ja esittelee jo astetta melodisempia riffejä, mieleen tulee hieman Amon Amarth. Kolmas kappale ”Kaamos” alkaa todella tyylikkäästi: intron puhdas näppäily nostaa ihokarvat pystyyn ja sitä seuraava melodinen riffittely saa sydämen hakkaamaan ylpeydestä. Mahtavuutta ei riitä kuitenkaan aivan koko kappaleen pituudelta, sillä esimerkiksi puhtaita lauluja sisältävä kohta on ihan hyvä idea, mutta koska vokaalit kiertävät sävelet suhteellisen kaukaa, niin niistä ei ole oikeastaan muuta kuin haittaa.

EP:n päättää seitsemänminuuttinen riffien ilotulitus ”Submit”. Riffit toimivat, ja kertosäe on terävä. Kappaleessa yhdistyvät suoraviivainen death-thrash sekä melodinen death metal, tosin melodiset osat tuntuvat kappaleessa vähän ylimääräisiltä. Lopussa isketään ilmoille vikkelää riffittelyä, joka toimii hienosti siihen asti kunnes niiden mukaan pomppaa kiipparit, joiden soundit saavat tuntemaan oikeastaan vain myötähäpeää. Kiipparit ovat ideana varsin hyvä, mutta toteutus kärsii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/DiversionEndOfficial/

Diversion End – ”Deceiving Light

Oulusta tulee jo vuonna 2005 cover-bändinä aloittanut Diversion End. Yhtye on sittemmin alkanut tehdä omaa materiaalia ja julkaissut kaksi EP:tä, joista jälkimmäinen kantaa nimeä ”Aberrant Artifacts” ja sisältää seitsemän kappaletta. Homman nimi on modernia ja melodista raskasta metallia, ehkäpä melodinen death metal saattaisi myös toimia kategoriana. EP:ltä löytyy perinteisen melodisen mätön lisäksi instrumentaalinen intro-kappale sekä neljä ja puoli minuuttia kestävä instrumentaalinen ”Engrams”-kappale, joka on sävellyksenä yksi EP:n parhaista. Loput viisi kappaletta ovat tasavahvaa melodista mäiskettä, josta ei suuremmin löydy heikkoja kohtia. Parhaaksi kappaleista osoittautuu päätöskappale ”Deceiving Light”, jonka häpeilemättömän kaupalliset melodiat saavat radiokanavien pomot haukkomaan henkeä. Kappaleen tyylikkäästä lopusta löytyy vielä vähän puhtaita vokaaleja, jotka kruunaavat komean kokonaisuuden. Todellinen helmi kerrassaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/stormicband

Stormic – ”Survive the Night

Stormic kertoo saatekirjeessään, että sen musiikissa on kuultavissa kaikuja 90-luvun Göteborg-deathistä ja new wave of American heavy metal -koulukunnasta. Yhtyeen jäsenistöstä löytyy tuttuja ukkoja yhtyeistä IKINÄ, IA ja Ninetyfive50, eli märkäkorvista ei ole kyse. Demonurkan ihmetelväksi yhtye on lähettänyt ”Wall”-EP:nsä, joka käsittää neljä kappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP pärähtää käyntiin raskaalla kädellä ”Wall”-nimikkokappaleen muodossa. Kappale on tiivis vähän yli puolitoista minuuttia kestävä paketti. Kerrassaan piristävää, ettei kappaletta ole turhaan venytetty, kun asia tulee selväksi nykyiselläkin pituudella. Seuraava kappale ”Chasing Euphoria” esittelee örinän ja raskaiden riffien lisäksi veikeän tilutuskuvion ja puhdasta laulua, joka luonnistuu kerrassaan mallikkaasti ja tuo hyvää kontrastia örinälle. EP:n parhaan kappaleen -tittelistä taistelee kaksi jäljellä olevaa kappaletta eli ”Survive the Night” ja ”Tearless”, joiden puhtailla vokaaleilla kulkevat kertosäkeet ovat kerrassaan mainioita. Voiton vie ”Survive the Night” mainion mindfulness-kertosäkeensä ansiosta.

Viikon makeimmat melodiat ja murinat löytyvät loistavasta ”Deceiving Light” -kappaleesta, josta on vastuussa Diversion End. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta vuoden 2019 Nummirockiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat