Demonurkka vol. 112 (vk 45/2018)

Kirjoittanut Tapio Aro - 11.11.2018

Hyvää isänpäivää Demonurkasta! Koska isänpäivä on tunnetusti suuri rakkauden juhla, niin teemana on tänään rakkaus. Olen valinnut tämän päivän Demonurkkaan yhtyeitä, joiden kappaleissa rakkauden englanninkielinen vastine love on edustettuna. Yhtyeet ovat Superdiesel, Destiny Ocean ja Neon Angel, joista parhaan rakkauskappaleen valmistanut pääsee kilpailemaan paikasta ensi kesän rakkaudenjuhlaan Nummirockiin.

https://superdieselband.com

Superdiesel – ”High on Your Love

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Superdiesel on vuonna 2016 perustettu modernia rockia mättävä yhtye Helsingistä. Demonurkan ihmeteltäväksi yhtye on lähettänyt kappaleensa ”High on Your Love”. Kappale alkaa hyvin musemaisella laulusovituksella, mikä on virkistävää siinä mielessä, etten ole tainnut vielä koskaan törmätä – Musen lisäksi – yhteenkään muuhun bändiin, josta tulee Muse mieleen. Kertosäkeessä Muse unohtuu ja yhtye hyppää kaikessa häpeilemättömyydessä suoraan hittiradioiden soittolistoille. Tosin yhtye tekee sen niin häpäilemättömästi, ettei sen pokkaa voi kuin ihailla. Toisen kertosäkeen jälkeen ilmoille lyödään mainio junttariffillä kulkeva välikohta. Jonkinlainen tasapaksuisuus tuntuu kuitenkin kappaletta vaivaavan, ikään kuin kaikki kiinnostavat ja inhimilliset rosot olisi siivottu pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/destinyocean

Destiny Ocean – ”McLovin

Destiny Ocean on kotoisin Vantaalta ja perustettu jo vuonna 2005. Yhtyeen musiikillisen sopan pääaineena on 70- ja 80-lukujen rock, johon se heittelee mukaan moderneja mausteita. Demonurkkaan yhtye on lähettänyt näillä näkymin ensi vuoden tammikuussa julkaistavaa debyyttilevyä ennakoivan ja Superbad-elokuvalle kunniaa tekevän kappaleensa ”McLovin”.

Kappale rullaa tyylikkäästi ja vaikutuksen tekevät etenkin hauskasti nykivät säkeistöt sekä käsinkosketeltavalla energialla kulkeva kertosäe. Koko homman kruunaa tyylikäs kitarasoolo sekä virtuoosimaiset vokaalit, korkeat kiljaisut taittuvat häpeilemättömän hyvin. Kaiken kukkuraksi kitarasoolosta ja vokaaleista on vastuussa sama kaveri(!). En ole vielä Superbad-elokuvaa nähnyt, mutta jos elokuva on lähellekään yhtä hyvä kuin tämä kappale, niin aion katsoa elokuvan ensi tilassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

https://www.facebook.com/neonangelband/

Neon Angel – ”Another Kind of Love

Tampereelta tulee vuonna 2016 perustettu Neon Angel, jonka jäseniä yhdistää rakkaus 80-luvun soundiin. Homman nimi on syntikoilla maustettu hard rock. ”Another Kind of Love” tuo riffiensä ja laulajan puolesta hieman mieleen Battle Beastin nykyisen linjan. ”Another Kind of Love” on hyvin tehty ja tuotettu kappale, joka ei kuitenkaan onnistu herättämään tunteita suuntaan tai toiseen. Parhaiten kappaletta kuvaa kaksi keskivertoa sanaa: Ihan kiva.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Isänpäivän raikkain rakkauskappale on ”McLovin”, josta saamme kiittää yhtyettä Destiny Ocean. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta vuoden 2019 Nummirockiin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat