Demonurkka vol. 122 (vko 5/2019)

Vaihtoehtoista päivää Demonurkasta! Luvassa ei ole kuitenkaan vaihtoehtoisia faktoja vaan vaihtoehtoista rock-musiikkia, jota myös  alternative rockiksi kutsutaan. Kyseistä genreä edustamaan olen valinnut yhtyeet WheezeBox, My Fair King ja PETER PAM, joista parhaat vaihtoehdot tarjoillut yhtye pääsee kilpailemaan paikasta vuoden 2019 Nummirockiin.

https://www.facebook.com/wheezebox/

WheezeBox – ”The Game

WheezeBox on kahden miehen yhtye, joka haluaa luoda mahdollisimman ison soundin mahdollisimman pienellä jäsenmäärällä. Vaikuttajikseen yhtye mainitsee seuraavat nimet: Tool, Nirvana, Alice in Chains ja Biffy Clyro. Demonurkkaa WheezeBox lähestyy tammikuussa ilmestyneellä ”The Game” -kappaleellaan, joka enteilee EP:tä. Kappale alkaa veikeällä riffittelyllä, josta tulee hieman mieleen Tool. Odotukset ovat korkealla. Loistavan alun synnyttämiä odotuksia ei ikävä kyllä onnistuta kuitenkaan lunastamaan, sillä kappale muuntuu vähitellen varsin keskinkertaiseen suuntaan. Kappaleen kertosäe on tosin varsin kelpo tuotos, vaikka siinä kuultavat taustalaulut lähinnä ärsyttävät. WheezeBox on onnistunut kuitenkin herättämään kiinnostuksen jo alkuriffillään, toivottavasti odotukset lunastetaan tulevalla EP:llä.

https://web.facebook.com/myfairking/

My Fair King – ”Scarlet Starlight

My Fair King on alternative rock -trio Jyväskylästä. Demonurkan ihmeteltäväksi yhtye on lähettänyt kappaleensa ”Scarlet Starlight”, joka on poimittu yhtyeen ”DEMON(N)”-omakustannealbumilta. ”Scarlet Starlight” alkaa kauniilla kitaranäppäilyllä, joka enteilee balladia. Väliin lyödään vähän säröriffittelyä, kunnes säkeistössä palataan taas balladimenoon. Kertosäe on varsin mainio yhdistelmä säröriffejä ja kaunista laulumelodiaa, mikä myös toteutetaan moitteettomasti. Kertosäkeen lisäksi toinen väkevä kohta löytyy vajaan neljän minuutin kohdalla kuultavasta räminäriffistä, joka täräyttää puurot ja vellit väärään kurkkuun. Yhtyeen teatraalisesta ilmaisusta ja omaperäisen vinkuroista kitarariffeistä tulee todella vahvasti mieleen Muse.

https://www.facebook.com/peterpamband

PETER PAM – ”A.I.

Lah(d)esta tulee vuonna 2011 perustettu PETER PAM. Yhtye kuvailee musiikkiaan sanoilla: alternative, indie, synarock, sci-fi ja disco. Demonurkan ihmeteltävänä on yhtyeen ”Flat Moon Rising” -debyytti-EP, joka käsittää neljä kappaletta. EP:n kappaleet ovat suureksi osaksi melodista ja suoraviivaista alternative rockia lukuun ottamatta julkaisun omaperäisintä kappaletta ”A.I.”, joka on pikemminkin scifi-diskoa. Scifi-disko luonnistuu yhtyeeltä varsin mallikkaasti, ja kappale pistää tanssijalan vipattamaan. Mukaan on laitettu myös parit mainiosti luonnistuvat falsetti-vokaalit, jotka tuovat mieleen diskon kuninkaan eli Bee Geesin. EP:ltä löytyy myös muita kelpo kappaleita, joista väkevin on ”Destro”, joka tekee vaikutuksen radioaaltoja tavoittelevalla stadionkertosäkeellään. Vielä, kun yhtye saisi yhdistettyä ”Destro”-kappaleen loistavat melodiat ja ”A.I.”-kappaleen omaperäisyyden, saattaisi käsillä olla jotain todella kiinnostavaa.

Viikon väkevimmät alternativet löytyvät kappaleesta ”Scarlet Starlight”, josta on vastuussa Suomen Muse eli My Fair King. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta ensi kesän Nummirockiin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, lähetä demosi meille: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kommentit