Demonurkka vol. 19 (vk 9/2016)

Kirjoittanut Tapio Aro - 6.3.2016

Demonurkka 2015Marraskuu startataan Demonurkan osalta kimuranteilla rakenteilla ja raskailla sävelillä, sillä viikon teemana on progressiivinen metallimusiikki. Mutkikkaita riffejään meille tarjoilee Extinction in Progress, Liquid Stones Dancing sekä Cursed, Corrupted. Kaikilta kolmelta monimutkaisuutta kappaleisiinsa viljelevältä yhtyeeltä olen tuttuun tapaan valinnut yhden kappaleen kunkin mutkikkuutta edustamaan. Jutun lopussa selviää kappaleista parhaan säveltänyt yhtye, joka pääsee muiden Demonurkan voittajien tapaan kisaamaan paikasta Kaaoslavalla tulevan kesän Nummirockissa.


Extinction in Progress – ”Scarlet & Blue”  Extinction In Progress

Vaasalainen Extinction in Progress lähestyy Demonurkkaa ”Devoured” EP:llään, jonka kappaleista edukseen erottuu ”Scarlet & Blue” paikoin jopa kauniiksi äityvien kitaramelodioidensa ansiosta. Alituiseen vaihtuvan rakenteensa puolesta kappale tosin pyrkii lähinnä työntämään kuulijaa poispäin itsestään. ”Scarlet & Blue” on tuskin vahingossa muotoutunut näin mutkikkaaksi, sillä luokitteleehan yhtye musiikkinsa progressiiviseksi extreme metalliksi. Kuuntelu kuuntelulta kappale alkaa avautumaan ja kymmenennellä kuuntelukerralla kappaleesta alkaa paljastua tuttuja elementtejä. Hyvä muisti täytyy olla Extinction in Progressin jäsenillä kun näin kimurantteja kappaleita livenä soittavat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/extinctioninprogress

Extinction In Progress

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liquid Stones Dancing – ”No 1Liquid Stones Dancing

Kuopiosta tullaan ja progressiivinen moderni metalli on homman nimi. Nimensä puolesta Liquid Stones Dancingin odottaisi tosin tekevän psykedeelistä avaruusbluesia. Yhtyeen kappale ”No 1” ei sisällä hajuakaan psykedeliasta, vaan nappaa väkevällä introlla kuulijan saman tien mukaansa. Ikävä kyllä muut kappaleen palaset eivät vedä vertoja loistavalle introlle ja näin ollen intron asettamat odotukset jäävät lunastamatta.

https://www.facebook.com/liquidstonesdancing/

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liquid Stones Dancing

Cursed, Corrupted – ”Inside OutCursed, Corrupted

Cursed, Corrupted poukkoilee Demonurkan ihmeteltäväksi Kuopiosta. Tämä vuonna 2011 perustettu viisikko kuvailee tavoitteitaan seuraavasti ”…aim is to create metal music with an original twist.” Vuonna 2015 julkaistun ”Timecrusher” EP:n päätöskappaleessa ”Inside Out” tämä omintakeinen kierre saavutetaan koukuttavan kimurantin kitarakuvion muodossa. Toisena kappaleen koukkuna toimii kitarakuvion aikana kuultavat lyriikat ”I am a sick motherfucker…”, jotka muodostavat kitarakuvion kanssa sen verran makoisan sopan, että päähän ei vähään aikaan muita ääniä mahdukaan. Livenä Cursed, Corrupted vasta veikeä tapaus saattaa olla.


https://www.facebook.com/CursedCorrupted

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cursed, Corrupted

 

Viikon paras kappale on ”Inside Out”, jonka esittäjä Cursed, Corrupted pääsee muiden Demonurkan voittajien tapaan kilpailemaan himoitusta paikasta Kaaoslavalla.

Jos mielit yhtyeesi kanssa Demonurkkaan, lähesty meitä demollasi tuossa osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat