Demonurkka vol. 28 (vk 18/2016)

Kirjoittanut Tom Frankton - 8.5.2016

Demonurkka 2015Moro nääs! Tällä viikolla Demonurkan teemana on manserockin ja mustamakkaran mekka, itse Tampere! Mukana kisaamassa ovat Phantom of InsanityRadux ja Seven, kukin edustaen kaupungin musiikillisen tarjonnan eri puolia. Kuten jo varmaan on jo tutuksi tullut, valitsen kultakin kisaajabändiltä yhden kappaleen, joista parhaan säveltänyt yhtye pääsee kisaamaan paikasta tulevan kesän Dark River -festivaaleilla. Voittaja selviää jutun lopusta.

Phantom of Insanity_RegretsPhantom of Insanity – ”Annihilation”

Phantom of Insanity edustaa tämän viikon kilpailijabändien raskainta päätä. Bändi lähestyi Nurkkaa ”Regrets”-demollaan, jolta bändiä parhaiten kuvaavaksi valitsin viimeisen, ”Annihilation”-nimisen kipaleen. On pakko myöntää, etten odottanut bändiltä järin suuria nähtyäni heidät sattumalta maaliskuun alussa Kukkona tunkiolla -kilpailun finaalissa. Tuolloin bändi ei kuulostanut ainakaan allekirjoittaneen korviin järin loistavalta. Mutta entä sitten nyt? Yllättävän hyvältä! Bändin musiikki on suhteellisen melodiavetoista ja raskaammanpuoleista metallia. Melodian tulee lähinnä kitaroiden riffittelyistä. Bändin vokalisti voisi tosin hieman laajentaa ulosantiaan, sillä lähes täysin samalla örinäulosannilla mennään läpi kappaleen. Vain ajoittain mörinöinti äityy hieman matalammaksi. Itse kappale on rakenteeltaan varsin yksinkertainen, mutta ajaa asiansa: eihän tässä progeilusta ole kyse. Tiukka ja temmokas mäjäytys!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Phantom of Insanity Facebookissa

denu - yllättynyt

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Radux - Last Ones To SurviveRadux – ”Insert Coin”

Radux edustaa taas viikon vauhdikkainta antia speed metal -mätöllään. Bändi lähestyi Nurkkaa ”Last Ones To Survive” -demollaan, jolta valitsin ”Eject”-kappaleen edustamaan bändin soundia. Viimeisen muutaman vuoden aikana suosioon nousseet Ranger ja Speedtrap ovat ehdottomasti helpoimpia vertauskohtia bändin edustamalle tyylille: vauhtia, farkkuliivejä ja kovaa ja korkealta kiljuttua laulua. Vauhtia ja menoa bändiltä ehdottomasti löytyy, mutta bändi ontuu lauluosuuksien osalta. Suurimman osan ajasta laulussa ei suurempaa moittimisen aihetta ole, mutta korkeammalle mentäessä meininki kuulostaa lähes tuskaisan epävireiseltä. Mikäli lauluihin saisi hieman enemmän kontrollia, kuulostaisi bändin musiikki huomattavasti paremmalta. Muuten bändi ehdottomasti onnistuu olemaan sitä, mitä heiltä odottaakin: villiä menoa rässiliiveissä!

Radux Facebookissa

denu - ydinlahoaminen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seven - 2016Seven – ”Why Can’t I”

Seven on viikon kilpailijoista melodisin ja tunteikkain ja tuo allekirjoittaneelle vahvasti mieleen muun muassa Therapy?-yhtyeen, sillä bändin musiikin on hyvin melodista punk rock -höttöä. Bändi lähestyi Demonurkkaa viime vuonna julkaistulla demollaan, jolta parhaaksi valitsin kappaleen ”Why Can’t I”. Valinta oli kuitenkin vaikea, sillä olisin voinut valita lähes minkä tahansa demon kolmesta kappaleesta, sillä bändin sovitukset ja soundi ovat niin harkitun ja viilatun kuuloisia, että bändistä sopisi ottaa homman suhteen mallia. Kappaleet ovat älyttömän tarttuvia, ja kruununa synkän kakun päällä on oivallinen tuotanto. Ainoa miinus on muun muassa kappaleen alussa soiva liidikitara, koska se kuulostaa aivan minimaalisen verran epävireiseltä. En muuta valitettavaa keksikään. Tykkään.

Seven Facebookissa

denu - luurankotanssi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En usko kenellekään jutun lukeneelle tulevan yllätyksenä, että tämän viikon voittaja on Seven ”Why Can’t I” -kappaleellaan. Onnittelut bändille, sillä he pääsevät kisaamaan paikasta tulevan kesän Dark River -festareilla!

Mikäli haluat bändisi demon Demonurkan synkkään syyniin, voit lähettää sen tähän osoitteeseen: http://kaaoszine.fi/demoupload/

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat