Demonurkka vol. 29 (vk 19/2016)

Kirjoittanut Tapio Aro - 15.5.2016

Demonurkka 2015Viimeisestä thrash-Demonurkasta on jo muutama kuukausi, joten nyt on vallan sopiva aika taas kaivaa kolme kaahaajaa demobändien joukosta. Tällä viikolla nopeista tempoista ja energisestä ilmaisusta vastuussa ovat Inequity, Antabus ja Killing Attack. Kaikilta kolmelta kohkauksesta kiksejään saavalta yhtyeeltä olen valinnut yhden kappaleen kunkin ketteryyttä edustamaan. Jutun lopussa selviää kappaleista kovimmin kalloon kolahtavan aikaan saanut yhtye, joka pääsee kisaamaan paikasta ensi kesän Dark River Festivalilla.


Inequity – ”Sexual Fantasies”  Inequity

Keski-Uudeltamaalta kuunneltavaksemme saapuu hyvin vahvasti 80-luvulta haiskahtava thrash-kvartetti Inequity. Kultaisen kahdeksankymmentäluvun thrash-veteraaneista yhtye muistuttaa vahvimmin Megadethiä. Yhtäläisyyksiä on kuultavissa riffien lisäksi laulaja-kitaristi Joonatan Mäkisen korkeissa vokaaleissa, jotka kantautuvat kappaleen ”Sexual Fantasies” kertosäkeissä ilmoille lähes yhtä ärsyttävän veikeästi kuin Dave Mustainella Megadethin varhaistuotannossa. Thrash-veteraanien varhaistuotannon tasolle riittää kuitenkin vielä matkaa laulutuntien sekä riffien ja yhteissoiton hiomisen merkeissä, mutta jostainhan se matka on aloitettava. Eikä se matka nyt niin kauhean pitkä ole, sillä loistavilla soundeilla varustetut riffit pamahtavat jo nyt ilmoille vallan ripeästi. Soisin myös laulaja-kitaristi Mäkisen pitävän kiinni omaperäisestä tulkinnastaan myös tulevaisuudessa, sillä örinällä varustettuja thrash-yhtyeitä on jo valmiiksi niemet ja notkot pullollaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/InequityFinland

Inequity

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Antabus – ”LawbreakerAntabus

Ensimmäistä kertaa ”Lawbreakerin” kuullessani en meinannut pysyä tuolilla, kun kappaleen introriffi pisti nauramaan ääneen. Nauruni oli tosin hyväntahtoista, sillä näin hölmöjä ja samanaikaisesti nerokkaita riffejä ei vaan kuule enää missään. Antabus osoittaa kekseliäisyyttä myös ”Antabus” EP:nsä kahdella muulla raidalla, joista ”Icon Of Social Status” alkaa varsin omaperäisesti ja Eppu Normaali laina ”Poliisi pamputtaa” taas voisi olla jopa yhtyeen omaa tuotantoa. Antabuksen äijät näyttävät olevan tosissaan thrashinsä kanssa, sillä musiikin lisäksi myös yhtyeen promokuvat ovat mainitsemisen arvoisia. Laitankin täten yhtyeen logon sijaan kuvan bändistä, jotta myös te pääsette ihastelemaan laulaja-kitaristi Janne Väätäisen muhkeita kalapuikkoviiksiä ”Lawbreakerin” pauhatessa taustalla.


Chat Conversation End

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/Antabus-140159486147502/

Antabus

 

Killing Attack – ”Cold Dead EyesKilling Attack

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joensuusta Demonurkan ihmeteltäväksi demonsa toimittaa hyvinkin suoraviivaista ja energiaa pursuilevaa thrashiä mättävä Killing Attack. Yhtye on perustettu alkuvuodesta 2015 ja äänittänyt treenikämpällään saman vuoden lokakuussa ensimmäisen ja kolme kappaletta sisältävän demonsa ”Annihilation”. Ehta demo on kyseessä, sillä soundit ovat kauniisti sanottuna raa’at. Erityismaininnan ansaitsee virvelisoundi, joka on kautta linjan heikko, mutta kappaleessa ”Shell Shock” ollaan jo ”St. Angeriakin” selkeästi heikommalla tasolla. Tämä on sinällään jo saavutus, josta Killing Attackin veikot saavat olla ylpeitä. Ehkäpä yhtyeen demosta tulee lähinnä märältä rätiltä kuulostavan virvelin takia vielä kulttiklassikko, jonka soundeja tulevat metallisukupolvet yrittävät matkia hiki hiuksissa. Kuuloaistia ärsyttävän virvelin lisäksi Killing Attackin ilmaisusta jää mieleen armoton energia, jolla yhtye puskee thrashiään ilmoille.

www.facebook.com/killingattack/

Killing Attack

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Tämän viikon kolmesta kappaleesta koviten kolahti laittoman komeita riffejä sisältävä ”Lawbreaker”, jonka esittäjä Antabus pääsee täten kilpailemaan paikasta Dark River Festivalilla.

 

Mikäli mielit yhtyeinesi Demonurkkaan, lähesty meitä julkaisullasi osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat