Demonurkka vol. 55 (vk 9/2017)

Kirjoittanut Tapio Aro - 5.3.2017

Maaliskuun ensimmäisen Demonurkan teemana on thrash metal, jota löytyy eri kokoisina annoksina kolmen demoläjästä noukkimani yhtyeen musiikista. Yhtyeet ovat Madred, Inequity ja The Overthrown, joista jokaiselta olen valinnut sen väkevimmän kappaleen teille soitettavaksi.

Madred – Don’t Fuck With The Driver

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Madred paahtaa Lappeenrannasta Demonurkan syyniin. Tuliaisina on marraskuussa julkaistu ”Driver” EP, joka sisältää kolme omaa kappaletta sekä John Fogerty -lainan ”Rockin’ All Over the World”, joka taipuu yllättävän komeasti vauhtimetalliksi. Yhtyeen omat kappaleet ovat myös varsin toimivaa luokkaa, vaikka välillä tuntuukin, että ne suorastaan pursuavat erilaisia ideoita. Hyvähän se toisaalta on kun ideoita riittää, mutta ehkä osan olisi silti voinut jättää vaikkapa tulevaisuudessa käytettäväksi. Tästä ideoiden runsaudesta tuntuu kärsivän eritoten avauskappale Downward Spiral”, joka lipeää alituiseen kuulijan otteesta. Onneksi EP:ltä löytyy myös astetta suoraviivaisempaa mättöä oivallisen Don’t Fuck With The Driver-kappaleen muodossa.

Madred Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Inequity – ”Remain In Delirium

Keravalla majaansa pitävä Inequity on pistänyt pihalle toisen demonsa. Thrash metal on homman nimi, mutta muitakin vaikutteita kuten melodista death metallia yhtyeen musiikista löytyy. Riffit, vokaalit ja lead-kitarat tuovat ajoittain mieleen jopa viikinkimetallin sanansaattajan Amon Amarthin. Demon kolmesta kappaleesta vahvimmin näille naapurimaan viikingeille haiskahtaa haitari-introlla varustettu aloituskappale ”Remain In Delirium”, joka ansaitsee myös demon vahvimman kappaleen tittelin sen väkevän kertosäkeen ansiosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Inequity Facebookissa

The Overthrown – ”Roots

Nyt on tuoretta rässiä tarjolla, sillä helsinkiläinen The Overthrown julkaisi ”Primus Inter Pares” -debyytti-EP:nsä viime viikolla. Julkaisulta hohkaa kunnioitus menneeseen niin riffien kuin näinä ylipuunaamisen aikoina varsin virkistävältä kuulostavan soundimaailmankin puolesta. EP on hitaasti avautuvaa sorttia, sillä sen kaksi ensimmäistä kappaletta menee lähinnä koneen käynnistelemiseen, kunnes kolmas kappale ”Through Gates of Grey” vihdoin mäsäyttää homman käyntiin. EP:n paras kappale on monipuolinen päätöskappale ”Roots”, jonka introriffi nostaa hienosti hattua Death-yhtyeelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Overthrown Facebookissa

Kolmesta kovasta kappaleesta viikon väkevimmäksi valikoitui lopulta ”Don’t Fuck With The Driver”, josta on vastuussa Lappeenrannan ylpeys Madred. Yhtye pääsee täten kilpailemaan tulevaisuudessa selviävistä palkinnoista.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, laitapa demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat