Demonurkka vol. 59 (vk 13/2017)

Kirjoittanut Tapio Aro - 2.4.2017

Huhtikuun ensimmäisessä Demonurkassa ollaan melodisen metallin äärellä. Tätä metallin ja melodioiden perinnetietoista sekoitusta teille tarjoilevat Tetragon, Psycherosion ja Deadlight, joista kaikilta kolmelta olen valinnut yhden kappaleen kunkin terävintä osaamista edustamaan. Jutun lopussa selviää näistä kolmesta kappaleesta viikon paras.

Tetragon – ”Soil Of Tears

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt ollaan kokemuksen äärellä, sillä Tetragon aloitti toimintansa jo viime vuosituhannella, tarkemmin ottaen vuonna 1988. Vuonna 1997 yhtye vaipui horrokseen, josta se herätettiin vasta 2010. Horroksen jälkeen yhtye on pistänyt pihalle kaksi EP:tä: vuonna 2015 julkaistu ”Chapter One” sekä muutama viikko sitten päivänvalon nähnyt ”Chapter II”. Kyseinen EP sisältää hienoja hetkiä mutta on kokonaisuutena vähän uuvuttava kuuntelukokemus turhan pitkiksi venytettyjen kappaleiden takia. Poikkeuksiakin onneksi löytyy, kuten oivallisesti kasassa pysyvä ”Soil Of Tears”, jota jylhät melodiat kuljettavat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tetragon Facebookissa

Psycherosion – ”Welcome To Your Nightmare

Psycherosion tulee Kuopiosta ja tarjoilee progen kiemuroilla maustettua melodista metallia. Yhtyeen uusin julkaisu on helmikuussa ilmestynyt, kaksi kappaletta sisältävä ”Welcome To Your Nightmare” -demo. Julkaisun nimikkokappale alkaa väkevästi pahaenteisellä kiippaririffillä, jonka jälkeen päästään erinomaiseen kitarariffiin väkevän kiljahduksen saattelemana. Kappaleen säkeistöissä ja kertosäkeessä tunnelma hieman laskee, kunnes päästään taas introsta tuttuun kitarariffiin. ”Welcome To Your Nightmare” -kappaleen lisäksi demolta löytyy ”I Love You To Death” -slovari, joka alkaa hienosti mutta sortuu turhaan venyttelyyn. Hyviä hetkiäkin kappaleesta toki löytyy, kuten kertosäkeet ja väkevillä kiljahduksilla maustettu outro. Kappaleista paremmaksi valikoitui tällä erää nimikkokappale ”Welcome To Your Nightmare”, eikä vähiten sen erittäin väkevän intron ansiosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Psycherosion Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deadlight – ”Nothing To Lose

Deadlight on viisihenkinen melodista heavy metalia mättävä yhtye Jyväskylästä. Kyseessä on uusi tuttavuus alalla, sillä yhtye on perustettu vuonna 2016 ja se on julkaissut ensimmäiset kaksi kappalettaan tämän vuoden helmikuussa. Kappaleet ovat suoraviivainen ”Nothing To Lose” sekä eeppisiä mittasuhteita havitteleva ”Memories”. Kummastakin kappaleesta löytyy hyviä hetkiä, mutta kokonaisuutena ”Nothing To Lose” on toimivampi sen jämäkän rakenteen ansiosta. Kappaleen parhaita kohtia ovat mukaansatempaava intro, veikeä kitarasoolo sekä rankemmat vokaalit, joita kuulisi mielellään myös Deadlightin tulevissa kappaleissa. Kelpo pelinavaus Jyväskylän heavy-ukoilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deadlight Facebookissa

Kaikki kolme kappaletta olivat tällä viikolla erittäin kovaa luokkaa, mikä teki parhaan valitsemisesta erittäin vaikeaa. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kappaleeseen ”Soil Of Tears” sen erinomaisten melodioiden takia. Kappaleen tehtaillut Tetragon pääsee täten kilpailemaan tulevaisuudessa selviävistä palkinnoista.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, laitapa demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat