Demonurkka vol. 71 (vk 25/2017)

Kirjoittanut Tapio Aro - 25.6.2017

Tervetuloa tämän kauden viimeiseen Demonurkkaan. Mikä sopisikaan teemaksi tähän keskikesän valoisaan hetkeen paremmin kuin suomenkielinen black metal. Demoläjän synkistä sisuksista olen löytänyt kolme yhtyettä kyseistä genreä edustamaan. Yhtyeet ovat Tuhonsiemen, Exitius ja Diskreator, joista jokaiselta olen valinnut tuttuun tapaan yhden kappaleen teille soitettavaksi.

https://www.facebook.com/Tuhonsiemen

Tuhonsiemen – Hirttonuora / rukousnauha

Vuonna 2011 Jyväskylässä perustettu black metal -yhtye Tuhonsiemen on suorastaan vuolassanainen saatekirjeessään. Perustietojen lisäksi yhtye on kirjannut saatekirjeeseen kiinnostavia tietoja jokaisesta neljästä yhtyeen uuden ”Ajaton, nimetön, kasvoton” -EP:n kappaleesta. Kiinnostavinta luettavaa ovat tarinat kappaleiden tekstien takaa. Ainoastaan kirjallisesti taitavaksi yhtyeeksi Tuhonsiemen ei kuitenkaan leimaudu, sillä myös musiikki toimii. ”Ajaton, nimetön, kasvoton” -EP:llä yhtye kurottelee perinteisten black metal -raamien ulkopuolelle muun muassa puhtaita lauluja sisältävällä nimikkokappaleella ”Ajaton, nimetön, kasvoton”. Kurotus kannattaa, sillä puhtaat vokaalit taittuvat loistavasti. Muissa kappaleissa ei puhtaita vokaaleja ole, mutta oivallista rääkymistä sitäkin enemmän. EP:n parasta kappaletta ei ole helppo valita, sillä julkaisun kaikissa kappaleissa on omat vahvuutensa. Yhdelle titteli on kuitenkin annettava, joten menköön se tällä erää kappaleelle ”Hirttonuora / rukousnauha” muun muassa sen loistavan välikohdan ansiosta. Tuhonsiemen on erittäin lupaava tapaus, josta voi monipuolisuutensa ansiosta tulla vielä iso tekijä alalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/Exitius-245781292262928/

Exitius – Epätoivon käsinkosketeltava henkäys

Mikkelin kotipaikakseen mainitseva Exitius on perustettu vuonna 2015. Demonurkkaa yhtye lähestyy ”Varjot”-EP:llä, joka on poppoon toinen julkaisu ensimmäisen ollessa vuonna 2015 julkaistu split-EP Morgalin kanssa. ”Varjot”-EP:n neljä kappaletta sisältävät kelpo kohtia, joista maukkaimpia ovat kappaleessa ”Epätoivon käsinkosketeltava henkäys” noin kolmen ja puolen minuutin paikkeilla kuultava veikeä riffittely, kappaleessa ”Kuolon korjaaja” noin kahden minuutin paikkeilla kuultavat reteät kitaraleadit, joita kuulisi kappaleessa mielellään vähän useamminkin sekä ”Kaikkeus”-kappaleen veikeät riffittelyt, joita kiippareilla soitetut soinnut tukevat hienosti tuoden mieleen Children Of Bodomin. Kappaleista väkevin on ”Kaikkeus”, mutta ikävä kyllä kappaletta ei ole Youtubessa EP:n muiden kappaleiden tapaan. Soitettavaksi päätyköön siis EP:n toiseksi väkevin kappale eli ”Epätoivon käsinkosketeltava henkäys”, joka sekin tosin sisältää kelpo riffittelyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/diskreatorband

Diskreator – Lurasvägs Nätter

Diskreator synkistelee Demonurkkaan Tampereelta. Yhtye on toimittanut meille viime vuonna julkaistun ”The Fallen Children Of The Endless Darkness” -esikois-EP:nsä. Kyseisen EP:n julkaisun jälkeen Diskreator on kuitenkin pistänyt pihalle ensimmäisen maistiaisen vielä tekeillä olevalta EP:ltään. Tuskin yhtye pistää pahakseen, jos esittelen teille tämän noin kuukausi sitten julkaistun uuden kappaleen yhtyeen vanhempien aikaansaannosten sijaan. Tuumasta toimeen siis. Uusi kappale kantaa nimeä ”Lurasvägs Nätter”, mutta sanoitukset siinä kulkevat suomeksi. Mainittakoon, että Diskreatorin esikois-EP:n kappaleet kantoivat englanninkielisiä nimiä, mutta niissäkin vokaalit ärjyttiin suomeksi. ”Lurasvägs Nätter” on veikeästi rakennettu kappale monine osineen. Kappale lähtee räjähtävällä kaahauksella käyntiin, minkä jälkeen tunnelma rauhoittuu ja mukaan hyppää synkkiä kitaramelodioita. Kappale päättyy kuten alkoikin, eli väkevällä kaahauksella. Erityismaininta Diskreatorille siitä, että ovat onnistuneet värkkäämään ”Lurasvägs Nätter” -kappaleeseen kitaramelodiat, jotka saavat synkkyydessään aurinkoisen kesäpäivän tuntumaan maailmanlopulta.

 Tämän kauden viimeisen Demonurkan paras kappale on ”Hirttonuora / rukousnauha”, jonka on synkistä sisuksistaan sylkäissyt loistava Tuhonsiemen. Yhtye pääsee täten kilpailemaan tulevaisuudessa selviävistä palkinnoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demoja otetaan myös Demonurkan lomailun aikana vastaan osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Luetuimmat

Uusimmat