Demonurkka vol. 79 (vk 45/2017)

Kirjoittanut Janne Partanen - 12.11.2017

Marraskuu, tuo kuukausista julmin, on saapunut keskuuteemme, joten mikäs sen parempi kuin virittäytyä oikeaan tunnelmaan hyvän muusikin kanssa. Teemana on tällä viikolla melodinen raskaampi metalli, ja arvosteluun onkin löydetty kolme hyvin erityylistä bändiä. Arvostelussa Distress Of Ruin, Balance Breach ja Numento.

Distress Of Ruin The Explorer

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suhteellisen monessa sopassa keitetty joensuulainen Distress Of Ruin jatkaa vakuuttavaa menoa uudella ”Insights” -EP:llään. Modernia melodista death metalia soittavan bändin musiikin voi niputtaa samaan karsinaan Diablon uuden materiaalin kanssa. Meno on siis synkän eeppistä ja sopivan monipuolista. ”The Explorer” -biisissä varsinkin laulupuoli on hoidettu komeasti ja matalat murinat saavat seurakseen puhtaat vokaalit, jotka tuovat kertosäkeisiin mukavaa tunnelmaa. Distress Of Ruin on monta vuotta ollut jo täysin valmis paketti noustakseen isomman yleisön tietoisuuteen. Tuotanto on rautaista, tarttuvuus ”jeesusteipin” luokkaa, ja bändin soitto kulkee kuin höyryjuna. ”The Explorer” näyttää, miten tämän tyylistä metallia tulee tehdä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi facebookissa


Balance Breach
Babylon

Mikkelistä maailmalle ponnistaa modernia ja pirun äkäistä metallia soittava Balance Breach, jonka alkutahdit on lyöty lukkoon 2008. Bändin musiikissa on elementtejä monistakin genreistä, mutta pohja on melodisemman metallin puolella, ja Amerikan-serkuilta on haettu sopivasti vaikutteita. Kitarat louhivat komeasti, ja monipuolinen laulaja vetää kaikki osuutensa tiukalla asenteella. ”Babylon” on bändin uusin sinkku, ja sitä varten on myös tehty komea musiikkivideo. Mikkeliläiset eivät jää isompiensa varjoon, vaan bändi todistaa uusimmalla biisillään, että Suomesta löytyy aina kovia bändejä metallimusiikin saralla riippumatta siitä, mistä genren lokerosta katsotaan. Balance Breachin on kehuttu olevan kova livebändi, ja ”Babylonia”  kuunnellessa uskon sen. Nuorten miesten energia kun välittyy jo ihan bändin musiikista. Tulipahan taas yksi bändi, jonka keikalle pitää päästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi facebookissa

NumentoSatanic Circus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2010 alkutahtinsa polkaissut helsinkiläinen Numento soittaa progressiivista ja melodista metallia, jossa on reippaasti vaikutteita death metalista. Bändillä on sangen mielenkiintoinen konsepti, sillä suhteellisen raskaiden riffien päälle lauletut vokaalit tulevatkin kauniisti puhtaalla lauluäänellä. Bändin vokalisti Katrin ääni on kyllä kaunista kuunneltavaa, ja sitä kun tuplataan matalalla murinalla, on siinä sellainen yhdistelmä, johon hyvin harvoin törmää. ”Satanic Circus” esittelee bändin kaikki parhaat puolet. Monimuotoiset mutta raskaat riffit jyräävät minkä ehtivät, ja suvantovaiheissa tuleva laulu tekee koko biisin jotenkin unimaiseksi. Tunnelma on kohdillaan, ja monipuolinen biisi pitää otteessaan koko päälle kuuden minuutin kestonsa. Jos jostain pitäisi antaa miinusta, se tulisi rumpujen soundeista, jotka meinaavat välillä nopeammissa kohdissa vähän puuroutua.

Bändi facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt on sykistelty taas kolmen biisin verran ja on aika valita tämän viikon voittaja. Vaikka jokainen bändi teki parastaan, oli yksi ylitse muiden. Viikon voittaja on Distress Of Ruin!
Onnea voittajalle!

Ai, onko sullakin demo? Lähetä se Demonurkan ihmeteltäväksi.
http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat