Demonurkka vol. 93 (vk 7/2018)

Kirjoittanut Janne Partanen - 18.2.2018

Vaikka päivä on pidennyt jo reippaasti, voi silti synkistellä rauhassa Demonurkan parissa. Tälle kerralle valkkasin kolme mustanpuhuvaa bändiä Uhrilahja, Draugr ja Aythya.


UhrilahjaThe Rite Of The Coiling Dragon

Uhrilahja on black metal yhtye Tampereelta, joka julkaisi alkuvuodesta ”Demo ´18” nimisen c-kasetin. Bändi louhii perinteitä kunniottavaa suomalaista synkistelyä. Kitarat surisevat kivasti ja riffittely on vallan laadukasta. Bändin soitannassa on jotain kaikuja Thyrane yhtyeen ”Black Harmony” julkaisuun, joskin vokalistin maaninen huuto muistuttaa välillä Enochian Crescentin Wrathin raivoisaa raakkumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähtökohdat on siis kohdillaan ja kyllähän tämä on pirun toimivaa matskua. Sinänsä mitään uutta bändi ei tarjoa, mutta kun perusteet on näin hallussa, niin ei aina tarvisekaan. Kaksi biisiä sisältävältä julkaisulta löytyvä ”The Rite Of The Coiling Dragon” on mukavan eeppinen kappale, joka kasvaa hienosti loppua kohti. Perushyvää suomalaista black metallia.


Bändin sivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Draugr Streams Of Hades
Postilaatikkooni tipahti mustaakin mustempi c-kasetti. Vihtiläinen Draugr on julkaissut toisen demonsa nimeltä ”Dimensions Of Hades”, joka sisältää kuusi synkän tappavaa biisiä. Meno kallistuu tällä kertaa Norjaan ja varsinkin 90-luvun alun bändeihin. Soitanta on rujoa, raakaa ja siinä ei turhia melodioita kuulla. Meno on hyvinkin ”demomainen”, joka tietysti sopii tämän tyylisen musiikkiin todella hyvin. Pientä hienosäätöä olisi tosin voinut tehdä rumpujen kanssa, sillä ne kumisevat välillä todella vaimeasti taustalla. No pikkuvikoja, jotka eivät sinänsä haittaa julkaisun kuuntelua. Vallan mainion primitiivistä matskua, joka tulee toistekin pyörähtämään soittimessa. Demonurkkaan valikoitui rujon kaunis ”Streams Of Hades” biisi.


Bändin sivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aythya The Ghost OF The Mire

Mytologisesta maailman munineesta linnusta nimensä napannut yhden miehen bändi Aythya julkaisi ensimmäisen demonsa loppuvuodesta 2017. Pohjoisten metsistä vaikutteensa ottava bändi soittaa melodista black metallia. Heti alkuun ”The Call Of The Wolves” demolta nousee esiin rumpusoundit, jotka ovat kammottavat. Surkeat midisoundit vievät heti pohjan bändin musiikin uskottavuudelta. Toisena kamaluutena on laulu. On kuin vokaalit olisi vedetty halpaan headset mikkiin. Laulu on myös hirveän ”varovainen” ja hiljainen. Epäilen vahvasti, että ne on vedetty kerrostalossa makuuhuoneessa, eikä naapureita ole haluttu häiritä liikaa. Heikkoja vokaaleja ei myöskään auta, että ne on miksattu kuulostaan halvan nokian puhelimen kauttimen laatua. Itseasiassa koko demon äänimaailma on vedetty niin tiukan kompuran läpi, että tasaisen suttuisen maton alta erottuu ainoastaan selvästi ne aikaisemmin mainitut midirummut.

Miksi bändi on sitten demonurkassa? No bändin riffit on ihan toimivia ja kappaleet on sinänsä järkevän kuuloisia. Kunnon äänityksenä tässä voisi olla hyvinkin paljon potentiaalia, mutta ei tässä muodossa. Tulevaisuudessa oikea rumpali tai edes kunnollinen rumpusofta. Vokaaleihin munaa ja miksaus kannattaa antaa jonkun muun tehtäväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Bändin sivut

Black metallin täytteinen demonurkka on saatu päätökseen ja tehtävänä on valkata viikon paras teos. Voiton vie tällä viikolla Uhrilahja, joka vakuutti ammattimaisella otteellaan. Onnea!

Ai, onko sullakin demo? Lähetä se Demonurkan ihmeteltäväksi.
http://kaaoszine.fi/demoupload/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat