Depravationin kuoleman katku on mietoa lajia – arviossa yhtyeen kakkoslevy ”III: Odor Mortis”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 3.4.2020

Saksalainen Depravation on edennyt urallaan koko ajan kohti raskaampia ja synkempiä vesiä. Yhtyeen toinen täyspitkä albumi ”III: Odor Mortis” pitää edelleen sisällään hardcorelle, crustille ja sludgelle haiskahtavaa mäiskintää, mutta mukaan on hiipinyt myös silkkaa black- ja death metalin brutaaliutta jopa siinä määrin, että nämä rajummat genret hallitsevat levyä. Bändin edellisiin levyihin verrattuna Lifeforce Recordsin kautta julkaistava ”III: Odor Mortis” on siis aggressiivisempi ja häjympi tapaus.

Vokaalit ovat melko vahvasti särötettyä vihan purkamista, mikä toimii levyn teemaan nähden ihan mukiinmenevästi, vaikka allekirjoittanut ei kyseisen tyylin suurimpiin ystäviin lukeudukaan. Tuotanto on laadukasta työtä, ja soundiin on saatu sopivasti lihaa luiden ympärille. Biisimateriaali ei sen sijaan tarjoa sen kummempia elämyksiä. Levyltä ei huou sen enempää kuolon kuin kukkastenkaan katku, ja makukin on lopulta melkoisen mieto. Biisit ovat sinällään ihan toimivaa kamaa, mutta levyä vaivaa täydellinen kasvottomuus. Näin siitäkin huolimatta, että levyn tunnelma vaihtelee aggressiivisesta murjonnasta kohtalokkaampaan synkistelyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopullista otetta saati niskalenkkiä levystä ei saa, vaikka lätty pitääkin sisällään ihan pätevää rymistelyä. Tällaisenaan ”III: Odor Mortis” jää väliinputoajaksi, jonka seuraan ei huvita palata muutamaa kertaa enempää. Ei huono, mutta parempaakin on tarjolla.

6/10

Kappalelista:

1. Casting Fear
2. Peitschenhieb
3. Misery
4. Beug Dich
5. Sickness
6. Amboss
7. Arrival
8. The Endless Night
9. Nothingness

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Depravation Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat