Destruction – Day Of Reckoning

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 10.1.2011

Vanhan koulukunnan thrash metallin ystäviä hemmotellaan näin talven synkkinä hetkinä oikein olan takaa. Sodomin Ja Onslaughtin jatkeeksi yksi Saksan suurimmista nimistä, Destruction, julkaisee helmikuussa uutukaisensa ”Day Of Reckoning”. Ja mikäs näitä levyjä kuunnellessa ja tukkaansa heilutellessa, kun julkaisut ovat vähintäänkin kohtuullista tasoa.

Vuonna 1982 perustetun saksalaistrion kymmenes studioalbumi on alusta loppuun asti takuu varmaa thrash metallia, mutta aivan edellä mainittujen yhtyeiden uusia levyjä ei ”Day Of Reckoning” päihitä. Syynä tähän on levyn lievähkö tasapaksuus. Vaikkei se tasaisen tappavalla ryminällään varsinaisesti vielä puuduta, ei se myöskään muutamaa kappaletta lukuun ottamatta oikein varsinaisesti säväytä.

Levyn ehdottomasti parhaita puolia ovat sen täydellisesti onnistunut äänimaailma, joka innostaa kuuntelijaa kääntämään volyyminuppia ihan kuin vaivihkaa kohti sitä tiettyä ilmansuuntaa, josta ainakin allekirjoittaneen naapurit varmasti kovasti pitävät. Toisen kunniamaininnan ansaitsee yhtyeen rumpalin Marc Reignin suorastaan maaginen työskentely. Mutta itse musiikillisesta sisällöstä puheen ollen, ei levyltä oikein erikseen mainitsemisen arvoisia kappaleita löydy kuin ”Hate Is My Fuel”, ”Sorcerer Of Black Magic” sekä levyn nimikappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

80-luvun Destruction klassikoihin ”Infernal Overkill” tai ”Eternal Devastation” levyä on aivan turha verrata, sinne tasolle nämä veteraanit eivät tule enää vanhoilla päivillään yltämään. Sen sijaan verrattuna tämän vuosikymmenen levyihin, on ”Day Of Reckoning” keskivertoa parempi julkaisu. Ei ehkä aivan paluulevyn ”All Hell Breaks Loose” tasoa, mutta selkeästi parempi kuin hieman ponneton edeltäjänsä ”D.E.V.O.L.U.T.I.O.N.”. Kaiken kaikkiaan, thrash metal albumiksi ”Day Of Reckoning” on jopa loistava, mutta Destructionin kaltaisen legendan julkaisemana se on ainoastaan hyvä levy, kun parempaakin yhtyeeltä on aikoinaan kuultu.

8/10

Kappalelista

1.The Price
2.Hate Is My Fuel
3.Armageddonizer
4.Devil’s Advocate
5.Day Of Reckoning
6.Sorcerer Of Black Magic
7.Misfit
8.The Demon Is God
9.Church Of Disgust
10.Destroyer Or Creator
11.Sheep Of The Regime

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.myspace.com/destruction

Luetuimmat

Uusimmat