Devil Creations – DEMO 2014

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.2.2015

Devil_Creations_DEMO_2014Kemistä kajahtaa! Nimittäin Devil Creations bändi joka alkoi vuonna 2013 sooloprojektina ja alkuvuonna kasvoi 5-henkiseksi yhtyeeksi joilla on täyspitkä tekeillä!

Demo lähtee käyntiin kappaleella ”Heavy Words” ja heti alusta bändi ampuu kovilla kurkkuun ja kuuntelija tiedostaa mistä on kyse. 1 min 28 sekunnin jälkeen alkaa lyhyt groovaava osuus joka hiukan laittoi suupieliä hymyilemään, että ”jopas, tää tulikin hiukan puskista.” Mutta erittäin hyvin osuus meni läpi kun pellit kilisee joka paikasta ja kitaramiehet näyttää miten sooloja soitellaan. Biisi on loppuun asti mukavaa tykitystä.

Seuraavaksi vuorossa ”Soulhammer” -kappale joka alkaa ihan hyvin, mutta ehkäpä liian pitkää venytystä introssa ja meininki lässähtää laulun alkaessa. Kun laulu menee nopeampaan tempoon muuttuu se myös ei-niin-selkeäksi, jonka jälkeen kitaran volyymi nousee liian kovaksi lauluun nähden ja loputkin ymmärrykset laulusta menettää. Edelleen kuitenkin kitaraosaaminen on taidokkaasti esillä ja vie tätä demoa sujuvasti eteenpäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmannen ja viimeisen biisin vuoro joka on ”More Distortion” ja biisin alkaessa tulee aivan täysin mieleen välikohtia, joita kuulee Stonen biiseissä. En juuri tiedä onko hyvä, että biisi kuulostaa alussa siltä miltä se voisi kuulostaa intron ja outron välissä. Hieman laiskan oloisesti
biisi jatkuu eteenpäin ja laulu vähän tuntuu hukkuvan taas kitaran ja rumpujen taakse. Kuten laulajakin huutaa viimeisessä biisissä ”mikä vittu siinä mättää?!” voin sanoa, että ei pahemmin mikään. Luulen, että jos soundimaailman saa parempaan kuntoon kokopitkää tehdessä niin ehkäpä Kemistä tullaan kuulemaan tästä bändistä enemmänkin!

Koko paketti jätti käteen kokonaisuudessa sen, että kitaraosaaminen on todellakin kunnossa! Tuplat paukkuu kuten hevissä pitääkin. Miinusta tulee laulupuolelta ja laulun soundimaailmasta. Laulaja voisi harjoittaa lausumista myös enemmän.

7+/10

Kappalelista:
1. Heavy Words
2. Soulhammer
3. More Distortion

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Leskinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat