Onhan tässä kerennyt jo vuosi vierähtää Devin Townsend Projectin edellisestä live-paketista ”By A Thread”. Kuten sanottua, jos et ole Devinin musiikin ystävä, olet varmaan jo kyllästynyt kaikkeen hypetykseen ja tuttujesi päälle käyvään, muun musiikin poissulkevaan Devin-myllytykseen aikoja sitten. Jos taas kuulut niihin hehkuttaviin tuttuihin, olet varmasti ostanut itsesi jo vararikon partaalle Devinin julkaisuilla (tulihan Strapping Young Ladiltakin juuri ”Complete Works” -niminen paketti) ja keikkalipuilla. Ja tulossa on lisää, jopa Ziltoidilla on oma radio-ohjelma ja pian myös nettisarja. Mutta nyt DTP esittää sirkusta verkkokalvoille!

”By A Thread” oli nimensä mukaisesti hätäisesti ja kiireessä valmisteltu keikkarykäisy. ”Retinal Circus” taas on pitkään muhinut projekti, jota varten on tehty kuukausia valmisteluja. Laittaessaan keikan pyörimään on kuin katsoisi edelliseen verrattuna aivan toista maailmaa. Kun Steve Vai, joka toimii skriiniltä käsin keikan juontajana, on saanut alustettua keikan ja homma lähtee käyntiin ”Epicloud”-albumin aloittavalla kuorolaululla, iskevät kylmät väreet selkään viimeistään siinä vaiheessa, kun Anneke Van Giersbergen kajauttaa ”True Northin” ilmoille. Nyt sitten vain reiluksi 2,5 tunniksi viihtymään… musikaalin parissa?! Huoh, musikaalista nauttiminen vie kyllä viimeisenkin pöräyksen miehisyydestäni.

Musiikin lisäksi keikkaa kuljettaa tarina, jota esitetään Harold-hahmon kautta, joka myös osin kuvastaa Deviniä itsessään. Mitään yksiselitteistä, järkevää tai suoraviivaista tarinaa ei tietenkään ole tarjolla. Settiin on valikoitunut kappaleet, joiden kautta tarinalle pystyy pujottelemaan punaisen langan. Siihen kuuluu ihmislajin eri vaiheita elämästä kuolemaan, rakastumista, lapsen saamista, vihaa ja pelkoja, viina- ja päihderiippuvuutta, kaaosta ja se, mikä elämässä on tärkeintä. Tätä kaikkea värittää totuttuun tapaan rietas, musta ja absurdi huumori. Tarinan juoni pitää keikan koko ajan liikkeessä ja musikaalin tunnelmaa hyvin yllä.

Lavalla nähdään sirkusihmisiä, jotka täyttävät lavan kaikenlaisella kummallisella; sieltä löytyy mm. erilaisia avaruusoliohahmoja, kääpiöitä, apinoita, naisia ihonmyötäisissä eläinasuissa perseet pystyssä (mikä yhdistää rakkauteni sekä eläimiin että perseisiin ja niiden täyttämiseen), sotilaita, tekopeniksiä ja -vaginoita, tulta, kipinää ja savua, paljon naisia (miksei miehiäkin) niukoissa asuissa, erilaisia sirkusesityksiä, tankotanssijoita… Ja lista vain jatkuu ja jatkuu. Tunnelma varsinkin keikan alussa on hyvin hektinen, ja yhtyeellä on muutaman ensimmäinen kappaleen ajan hankaluuksia keskittyä muuhun kuin soittamiseen, kunnes soittajat hiljalleen alkavat uskaltautua korokkeiltaankin pois ja esiintyä rennommin. Devinillä tosin on alusta loppuun retardishow hirmuisella voimalla päällä. Anneke laulaa tuttuun tapaan kuin enkeli, mutta huomaa hänenkin vaivautuvan kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Tuttuus ei vaivannut.

Yleisö on shokissa melkein koko ensimmäisen puolikkaan konsertista, kun se kamppailee näkemänsä ja siitä syntyvän hämmennyksen kanssa. Keikka tuntuu näin jälkeenpäinkin hyvin kaoottiselta, eikä sitä varmasti paikan päällä ole ollut helppo sulattaa. Devin-fanit tosin ovat ironisia, hipstereitä epäcoolimpeja nörttejä, joista ei ole tanssimaan eikä muutenkaan riehaantumaan keikoilla. Toisen puolikkaan alkaessa tilanne rauhoittuu, kun ensimmäiset kaksi kappaletta on akustisia vetoja, jolloin Devin luo enemmän kontaktia yleisöön ja överiys laantuu. ”Were We Belongin” aikaan alkaa sali lämmetä, kunnes Jed Simon hiipii lavalle ja ensimmäinen SYL-kappale iskee sisään, jolloin talo räjähtää atomeiksi! Tämä on selkeästi keikan yksi ikimuistoisimmista hetkistä ja selkeä muutoskohta tunnelmaan. Vaikka ykköspuoli onkin kaikessa älyttömyydessään mahtavaa viihdettä, nostaa kakkospuoli rimaa entistä korkeammalle, kuten kuuluukin tehdä. Viimeinen kappale ”Grace” pisti kotonakin huitomaan ja laulamaan, tämähän on joku helvetin Mamma Mia! Encoreksi vedetty ”Little Pig” jättää kokemuksesta täyden, kaihoisan, onnellisen, sentimentaalisen ja stressin ylitsepyyhkäisevän tunteen kehoon.

Varsin onnistunut ilta siis näin kotioloissakin. Oikeastaan ainoa miinus, joka tosin ei ole pikkujuttu, on se, miten keikka on saatu siirrettyä lavalta kotisohvalle. Tietenkään ei ole helppo työ yrittää ikuistaa kaikkea lavalla tapahtunutta, mutta tuntuu monen hienon hetken menevän ohitse, koska kamera- ja leikkaustyö jättää aukkoja lavan tapahtumiin. Juuri kun lavalla sattuu jotain jännittävää, usein vielä jotain juoneen liittyvää, leikkaakin kuva johonkin aivan muualle, ja sitten ei voi enää takaisin palatakaan, kun tilanne meni jo ohi. Esimerkiksi välillä satuin miettimään, onkohan Anneke enää lainkaan lavalla, vaikka laulu välillä kuuluukin. Vaikka tämän spektaakkelin eteen on nähty vuoden verran vaivaa, on tullut kuitenkin kiire harjoitella itse keikan läpivientiä, joten kameraporukka on joutunut kylmiltään työskentelemään keikkaillan eteen ilman tietoa siitä, mitä on tulossa. Tämä käy myös ilmi behind the scenes -videosta sekä Devinin kommenttiraidasta. Kotikatsojaa tämä palvelee kaikkein huonoimmin. Onneksi sentään suurimmat ongelmat ovat alkupuolella ja tatsi alkaa ajan myötä löytyä. En ole myöskään varma, onko tällainen perinteisemmän live-taltioinnin toteutus omiaan näin erikoiselle ja omalaatuiselle konsertille. Kenties kuvakikkailuilla ja efekteillä olisi voinut saada enemmän esille, mitä kaikkea lavalla kerralla tapahtuu, ja näin pidettyä katselija tiukemmin mukana pulkassa.

Totta kai, kuten aina tällaisissa koko uran kattavissa keikoissa, jollainen tämä ei loppupeleissä täysin ollutkaan, jäi monta haluttua biisiä soittamatta; ja olisihan se ollut kiva nähdä koko SYL-miehistö samaan aikaan lavalla, mutta kun on kyseessä pienen marginaalimusiikin pienen faniporukan palvoma hevimuusikko ja hänen budjettinsa, ymmärtää sen, ettei aivan kaikkea suunniteltua saatu lavalle. Kuitenkin tuo isoin miinus syö pois viimeisen silauksen, joka olisi riittänyt täyteen kymppiin. Se saa vain enemmän kiroamaan, että helvetti kun olisi aikoinaan itse lähtenyt sinne Lontoon keikalle…

Itselleni ”Retinal Circus” on silti helvetin viihdyttävä ja yksi parhaista näkemistäni live-taltioinneista. Devin-faneille tämä on pakko-ostos eikä varmasti jätä purnaamiselle sijaa, ellei sitten vielä halua noita deluxe-fanipakkausten hintoja kritisoida. Jos muuten vain tykkäät katsella keikkoja kotisi lämmössä, sanoisin, ettei tuo parikymppiä normiversiosta ole liian paha hinta. Sanottakoon taas tähän loppuun, että en omista vielä mitään blu-rayta ymmärtäviä vehkeitä, joten itse sain nauttia tästä karvalakki-DVD-muodosta kahdella stereokaiuttimella. Kuulemma Devin ei handlaa 5.1 surroundia, joten sitä ei pääse kuulemaan. Voin suositella tätä pläjäystä kenelle vain, vaikkei musiikkikaan aivan uppoaisi. Ainakin se haastaa katsojansa ja jättää kuin nallin kalliolle ihmettelemään, mitä vittua sitä juuri katsoi.

9/10

Kappalelista:

DVD1:
1. Intro
2. Effervescent!/True North
3. Lucky Animals
4. Planet of the Apes
5. Truth
6. War
7. Soul Driven
8. Planet Smasher
9. Baby Song
10. Vampolka
11. Vampira
12. Addicted
13. Colour Your World
14. The Greys

DVD2:
1. Intro
2. Hyperdrive
3. Ih-Ah
4 . There We Belong
5. Detox
6. Bend it Like Bender
7. Life
8. Kingdom
9. Juular
10. Love?
11. Colonial Boy
12. Grace
13. Little Pig
– Behind The Masks

http://www.hevydevy.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä