Devin Townsend Circuksessa

Devin Townsendin striimaamien hyväntekeväisyyskonserttien ensimmäinen osa katsottavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 20.4.2020
Devin Townsend Circuksessa

Kanadalainen metallimusiikin hullu tiedemies Devin Townsend järjesti ensimmäisen karanteeniolosuhteissa järjestetyn livestream-konserttinsa lauantaina 18. huhtikuuta. Konsertti esitettiin alun perin maksullisena, mutta koska ihmiset ehtivät ladata konsertin jo nettiin, päätti Townsend julkaista sen virallisella kanavallaan suhteellisen hyvälaatuisena. Konsertista kerätyt tulot ohjattiin Vancouver Hospital Foundationille. Townsend sai kerättyä konsertillaan yhteensä 45 000 dollaria.

Avokätisimmät lahjoittajat tulevat saamaan palkintoja, joihin lukeutuvat esimerkiksi Townsendin omia oheistuotteita sekä musiikkikalustoa Townsendin sponsoreilta kuten Fractalilta, Toontrackilta, Neuralilta sekä Line6:lta.

Jäljellä on vielä yhteensä kaksi karanteenikonserttia, joista seuraava toteutuu lauantaina 25. huhtikuuta. Kyseisen konsertin tulot ohjataan NHS:lle (National Health Service) eli Iso-Britannian julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle. Tulevassa konsertissa sukelletaan Townsendin mukaan hieman syvemmälle hänen tuotantoon siinä, missä ensimmäisessä konsertissa kuultiin suosittuja kappaleita vuosien varrelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pohjois-Amerikan ”Empath”-kiertueen peruunnuttua koronaviruksen takia on Townsend viihdyttänyt ihmisiä streamattujen konserttien lisäksi esimerkiksi omalla podcast-sarjallaan, jossa sukelletaan miehen albumien taakse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat