Diablo lanseerasi oman oluen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.1.2016

Diablo Olut 2016Kotimainen metalliyhtye Diablo on lanseerannut yhteistyössä Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa oman nimikko-oluen. Yhtye on tarjonnut olueeseen liittyen seuraavanlaisen päivityksen omalle Facebook -sivulleen:

Lienee aika raottaa salaisuuden verhoa erään kulissien takana käynnissä olleen projektin suhteen. Joitain kuukausia sitten Pyynikin Käsityöläispanimo ilmaisi halunsa panna Diablolle omaa nimikko-olutta. Tarkoitus oli luoda kokonaan uusi olut, eikä vain pullottaa jo olemassa olevaa tuotetta uudella etiketillä. Tätä varten ensimmäiseksi piti kartoittaa bändin olutmaku. Koska rumputaiteilija Heikki Malmberg on porukan olutharrastaja, hän joutui valjastamaan makunystyränsä ja aivosolunsa valvotuissa oloissa suoritettuun olutmaisteluun. Maistelun lopputuloksena Heikit (rumputaiteilija Malmberg ja panimon reseptivastaava Heikki Eräsalo) päätyivät siihen, että olut tulee olemaan kauppavahvuista stouttia. Ja koska olut on tummaa, niin mikäpä sille olisikaan ollut sopivampi nimi kuin Corium Black. Malmberg ja bassotaiteilija Virtanen kävivät toissaviikolla panimolla suorittamassa tilannekartoituksen. Ensimmäinen keitto on tällä hetkellä lähes valmis, joten Diablon ja oluen ystävien kannattaa seurata tilannetta tulevina viikkoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat