Laitoin Diabulus In Musican “The Wanderer”-levyn soimaan se paremmin tutustumatta bändiin ennakkoon. Vielä jännittävästi nimetyn intron “A Journey’s End” aikana ajattelin, että bändissä voisi olla jotain luonnonmystistä kiehtovuutta. Kuitenkin ensimmäinen biisi “Ex Nihilo” aiheutti kämmenen ja otsan kohtaamisen viimeistään vokalistin avatessa suunsa. Myönnän, että huokaisin ääneen tajutessani, että olen luvannut arvostella yhden niistä kohta liian monista naisvetoisista bändeistä, joiden pääasiallinen tarkoitus tuntuu olevan vanhan Nightwishin fanien kosiskelu.

Tarkempi tutustuminen espanjalaisbändin historiaan kertoi kyseessä olevan bändin toinen levy. Vuonna 2010 julkaistun “Secrets”-debyytin jatkeeksi on nyt siis luotu konseptialbumi, joka sisältää kahdentoista biisin verran matkantekoa lopusta alkuun, mikäli nimistä voi jotain päätellä. “Ex Nihilon” aiheuttaman ensivaikutelman jälkeen havaitsin levyn olevan muuten kuin kolmesta eri biisistä kasattu palapeli – joskaan palat eivät tunnu oikein sopivan toisiinsa. Löytyy niin kirkasta naisvokalisointia kuin “Carmina Buranan” henkeä tavoittelevaa kuorolaulua ja lisäksi vielä murinoita. Tämänkaltainen epätasaisuus jatkuu läpi levyn ja antaa vähän sellaisen vaikutelman, että bändille itselleenkään ei ole aivan selvää, mitä oikein on tavoiteltu.

Sinkkulohkaisuksi nostettu “Sceneries Of Hope” alkaa ja loppuu kosketinsooloon, josta tulee mieleen lähinnä videopelin soundtrack, vieläpä suoraan kultaiselta 80-luvulta. Tämä aiheuttaa videopelien parissa kasvaneen pienessä mielessä hieman huvittuneisuutta, mikä puolestaan syö uskottavuutta itse biisiltä, joka ei muutenkaan suuremmin herätä suuria tunteita.

Ongelmallista tällekin bändille tuntuu olevan naisvokaalien yhteensovittaminen muun soitannon kanssa. Hetkittäin laulu nimittäin kuulostaa täysin muusta musiikista irralliselta ja valitettavan persoonattomalta. Kuitenkaan aivan yhtä kliiniseltä ja hengettömältä Diabulus In Musica ei kuulosta kuin vaikkapa kotimainen Amberian Dawn. Särmää “The Wandereriin” on saatu muun muassa raskailla miesvokaaleilla, joita on toteuttamassa esimerkiksi Epicasta tuttu Mark Jansen. Lisäksi mukana olevan kuoron käyttäminen on omiaan luomaan mahtipontisia hetkiä levylle, käytettynä tipoittain siitä jää ikävästi puolittain tehty maku.

Nimikkobiisi “The Wandererin” kaltaista henkeä olisi kaivannut levylle enemmän, koska siitä löytyy sama hiukan metsänhenkiin ja seikkailuihin viittaava folkahtava tunnelma, joka esiintyi levyn introssakin. Nämä hetket ovat levyllä niitä, joista haluaisi pitää, mutta niitä on valitettavan vähän pelastamaan koko tuotoksen. Muilta osin tämä bändi ja levy hukkuu siihen muiden naisvetoisten bändien massaan. Edukseen erottuminen kyseisestä massasta vaatii ehdottomasti jonkin “oman jutun”, mikä nyt valitettavasti Diabulus In Musicalta puuttuu.

4 / 10

Kappalelista:
1. A Journey’s End
2. Ex Nihilio
3. Sceneries of Hope
4. Blazing a Trail
5. Call from a Rising Memory
6. Hidden Reality
7. Shadow of the Throne
8. Allegory of Faith, Innocence and Future
9. Sentenced to Life
10. Oihuka Bihotzetik
11. No Time for Repentance (Lamentatio)
12. The Wanderer

Kirjoittanut: Nina Hurme