Dimmu Borgir - Tuska 2019.

Dimmu Borgir -kitaristi Silenozin mukaan bändin seuraava albumi tulee olemaan tyyliltään aggressiivisempaa ja kitarapainotteisempaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.1.2020
Dimmu Borgir – Tuska 2019.

Norjalainen sinfonisen black metallin ylpeys Dimmu Borgir on siirtymässä pian taas studion uumeniin työstämään seuraavaa albumijulkaisuaan, jahka bändi saa parhaillaan käynnissä olevan kiertueensa päätökseen.

Millaista materiaalia bändin tulevalta levyltä on syytä odottaa? Dimmu Borgirin kitaristi Silenoz kertoo tuoreessa Extreme Metal Festival Newsin haastattelussa, että materiaalia ainakin on jo runsaasti kasassa:

”Olisimme voineet tehdä edellisestä albumistamme tupla-albumin, koska meillä oli niin paljon materiaalia kasassa. Luulen, että osa siitä materiaalista, jota emme käyttäneet, voi päätyä seuraavalle albumillemme. Sen lisäksi meillä kaikilla on niin paljon ideoita, että kun sitten lopulta kokoonnumme, ei meillä koskaan ole pulaa uudesta materiaalista. Kaikki riippuu siitä, että saa asiat järjestettyä bändin sen hetkisen olotilan mukaan, joten toivottavasti seuraavan levyn julkaisu ei vie yhtä kauan aikaa tällä kertaa. Tämän kiertueemme jälkeen pidämme pienen tauon, ja sitten aloitamme hommat.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikillisesti seuraavalla albumilla tullaan Silenozin mukaan seilaamaan aggressiivisemmilla vesillä:

”En halua sanoa liikoja, koska emme ole vielä lopullisesti päättäneet mitään, sillä emme halua päättää ennalta albumin soundia vaan antaa virran viedä, mutta luulen meistä tuntuvan siltä, että haluamme siirtyä aggressiivisempaan suuntaan. Ja nyt kun Victor [Brandt, basisti] on mukana, ja hän on myös kitaristi, niin meitä on yhteensä neljä riffikynäilijää. Tuleva albumi saattaa hyvinkin olla kitarapainotteinen, mikä ei haittaa minua.”

Dimmu Borgirin edellinen albumi ”Eonian” julkaistiin vuonna 2018.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat