Dio’s Disciples sekä Queensryche Sauna Open Airiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2011

Jo täyteläinen raskaan rockin ja metallin Sauna Open Air -menu saa täydennystä kun Dio’s Disciples ja Queensryche liittyvät vahvuuteen.

Viime vuonna syöpään kuolleen Ronnie James Dion bändi haluaa jatkaa mestarin perintöä ainakin yhden kiertueen verran. Wendy Dion manageroima Dio’s Disciples esiintyy Saunassa perjantaina 10.6. ja tulee esittämään Ronnie James Dion uran suurimmat hitit kunnioittaakseen legendaarisen laulajan muistoa. Ronnie James Dio ehti esiintyä Saunassa kahteen kertaan (2005, 2007) ja oli tulossa myös loppuunmyydylle keikalle Tampereen Pakkahuoneelle joulukuussa 2009. Nyt Sauna Open Air haluaa tarjota bändille ja yleisölle ikimuistoisen keikan mestarin muistoksi. Kokoonpanossa vaikuttavat Rudy Sarzo, Craig Goldy, Simon Wright sekä solisteina Tim ”Ripper” Owens ja Toby Jepson.

Toinen tuoreista Sauna-tulokkaista on yli 20 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt yhdysvaltalainen Queensryche, joka kiertää Skandinaviaa yhdessä Judas Priestin kanssa. Jo aiemmin julkistetun Judas Priestin Sauna-esiintymisen lisäksi lauteilla nähdään lauantaina 11.6. monien suomalaisfanien iloksi myös kertuekumppani Queensryche.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sauna tuntuu olevan nyt todella haluttu festivaali bändien keskuudessa ja tämä näkyy myös yleisön kiinnostuksessa: lipunmyynti on vilkkaampaa kuin koskaan”, kertoo festivaalin promoottori Jussi Santalahti.

Ohjelma (18.3.2011): Judas Priest, Ozzy Osbourne, Helloween, Saxon, Doro, Accept, Cavalera Conspiracy, Dio’s Disciples, Queensryche, Joey Belladonna, Sparzanza, Viikate, Mokoma, Turisas, Moonsorrow, Omnium Gatherum, Rytmihäiriö, Blake, Tarot, Anthriel, Battle Beast

Lipunmyynti:
Lippupalvelussa ja Tiketissä.
3 päivän liput ennakkohintaan 112 e (ovelta 120 e)
1 päivän lippu (pe) ennakkohintaan 54 e (ovelta 55 e)
1 päivän lippu (la ja su) ennakkohintaan 58 e (ovelta 60 e)
Ovilippuja myydään mikäli niitä on jäljellä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sauna Open Air 9.-11.6.2011
Eteläpuisto, Tampere
www.sauna-open-air.fi

Luetuimmat

Uusimmat