Disco Ensemble @ Bar Kino, Pori, 2.4.2015

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.4.2015

Disco Ensemble Pori 2015 1Olen onnellinen, että olen paikalla kiirastorstaina Disco Ensemblen ”First Aid Kit” -albumin 10-vuotiskiertueen saapuessa Poriin. Kyseessä on nimittäin yksi parhaista koskaan todistamistani keikoista.

Disco Ensemble Pori 2015 3Bar Kino on täpötäysi: keikka on ainakin lähes loppuunmyyty. Satakunnasta lähtöisin oleva bändi otetaan lämmöllä vastaan, vaikka keikka alkaakin kolme varttia myöhässä. Näitä jätkiä yleisö jaksaa odottaa intoa puhkuen ja tanssien. Olen nähnyt yhtyeen ennenkin, mutta toissa vuoden Porisperessä mielenkiinto ei vielä herännyt, mutta 2.4. kvartetin astellessa lavalle suorittamaan energisen aktinsa suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin. Tällaiseen musiikkiin on helppo eläytyä! Osa yleisöstä tanssi, osa pittasi, osa nyökytti päätään ja lauloi mukana. Kaikki hymyilivät.

Disco Ensemble Pori 2015 4Setti koostuu pitkälti (yllätys, yllätys) ”First Aid Kit” -albumin kappaleista. Hyvä niin, sillä kyseessä on rautainen kiekko. ”First Aid Kitin” avausraita ”This is my head exploding” luonnollisesti aloittaa keikan saaden yleisön sulamaan kuin lumikinoksen kevätauringossa. Yhtye soittaa vanhat, jo kauankin arkistoissa olleet kappaleet kunnialla läpi pitäen hyvän fiiliksen yllä koko keikan ajan. Illan aikana ei kuulla montakaan välispiikkiä, mutta joka kerta puhuessaan bändin keulahahmo kiittää mahtavaa yleisöä. Eikä niitä välispiikkejä aina tarvitakaan, kyllä musiikki puhuu puolestaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oma korvani kiinnittää huomion etenkin loppuun saakka hiottuihin soundeihin. Kitarassa on aina sopivasti säröä, kaikua ja muita efektejä tuomassa hyvin esille yhtyeen kappaleita. Rytmiryhmä groovaa luoden hienon pohjan täyteläiselle kuusikieliselle. Etenkin rumpalin dynamiikka on kohdillaan. Laulaja Miikka Koiviston energinen ja persoonallinen laulanta toimii yhtä hyvin kuin kymmenen vuotta sitten ”First Aid Kitin” nähdessä ensi kertaa päivänvaloa. Mielestäni juuri vokalistin ääni on yksi Disco Ensemblen tunnistettavimmista tavaramerkeistä. Elektroniset lisät musiikissa tuovat hyvin väriä ja syvyyttä yhtyeen ulosantiin, mutteivät junnaa juuri lainkaan, niin kuin liian usein tässä genressä käy.

Disco Ensemble Pori 2015 2Ennen encorea yleisö hurrasi kuin viimeistä päivää eikä bändin auttanut muuta kuin palata lavalle. Ihanan loputtomalta tuntuva encore kruunaa Kinon illan. ”Spade is the Antiheartin” pamahtaessa ilmoille paikan päältä ei löytynyt kovinkaan monta, joka ei olisi hoilannut mukana. Disco Ensemblen rakkaus musiikin tekemiseen ja esittämiseen säteilee lavalta yleisöön saaden illan tuntumaan maagiselta. Hieman kornia, mutta maaginen taitaa olla juuri oikea sana.

Raportti: Riku Luoma
Valokuvat: Tuomas Saari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat