Disturbed jälleen yhteistyöhön tuottaja Kevin Churkon kanssa

Kirjoittanut Sami Rautiainen - 11.2.2018

Genrerajoja rikkova metalliyhtye Disturbed on vahvistanut palanneensa Hideout Recording Studiolle Las Vegasiin äänittämään ensimmäistä kertaa uutta musiikkia sitten vuonna 2015 julkaistun ”Immortalized”-albumin. Tuottajana on jälleen Kevin Churko, jota Disturbed käytti myös ”Immortalizedin” levyttämisessä.

Yhtyeen laulaja David Draiman paljasti vuosi sitten, että Disturbed tulee äänittämään akustisen EP:n ennen kuin yhtye alkaa työstämään seuraajaa ”Immortalizedille”. Tässä vaiheessa ei ole tiedossa, onko nyt alkaneen studiosession tarkoituksena mainitun EP:n vai uuden täyspitkän äänitykset.

Vuonna 2016 Disturbedin kitaristi Dan Donegan kertoi For Guiter Players Onlylle Churkon panoksesta ”Immortalizella”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kun tapasimme Kevin Churkon, tunsimme jotain ensimmäisen tunnin aikana ja kahden tunnin jälkeen pallottelimme ja ideoita toisillemme. Oli melko selvää, että hän vaikutti oikealta henkilöltä meille. Mielestämme jotkin ehdotukset, joita hän heitti meille, todella auttoivat kehittämään niiden kappaleiden koukkuja ja riffejä. Se oli upeaa. En olisi halunnut jättää studiota. Kolmen ja puolen, neljän kuukauden äänitysten jälkeen olin hiukan surullinen, kun olimme valmiit.”

Disturbed ei ole paljastanut uuden musiikin julkaisuajankohtaa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat