Doom metal -yhtye Troublen jäsenistöstä koostuva The Skull ensivisiitille Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2019

Yhdysvaltalainen doom metal -yhtye The Skull saapuu ensi kertaa Helsinkiin. Doomin ja stonerin pioneeriyhtye Troublen jäsenten tuoreemman kokoonpanon raskaasti vyöryviä kitarariffejä kuullaan Helsingin Kuudennella Linjalla keväisenä perjantai-iltana 10. toukokuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Ikonisen Trouble-yhtyeen laulaja Eric Wagnerin, basisti Ron Holznerin ja rumpali Jeff Olsonin vuonna 2012 perustaman kokoonpanon alkuperäinen tarkoitus oli esittää Troublen varhaista materiaalia livenä. Seitsenvuotisen uransa aikana vaihtuvilla kokoonpanoilla toiminut The Skull julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa ”For Those Which Are Asleep” vuonna 2014. Chicagolaisviisikon tuorein albumi on viime vuonna maineikkaalla Tee Pee Records -levymerkillä (mm. Sleep, Graveyard, Nebula) ilmestynyt ja erinomaisin arvioin vastaanotettu ”The Endless Road Turns Dark”. Yhtyeen kokoonpanon täydentävät Witch Mountain -kitaristi Rob Wrong sekä Cathedralista tuttu rumpali Brian Dixon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Skullin lämmittelijänä Kutosella nähdään viime marraskuussa kakkosalbuminsa Svart Recordsin kautta julkaissut lahtelainen doom-/heavy-yhtye Musta Risti.

LIPUT:
– ennakkoon Tiketistä 17,50 EUR
– ovelta 19 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://theskullusa.com
www.facebook.com/troubletheskull
www.facebook.com/mustaristi
www.kuudeslinja.com
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat