Dr. Acula – Nation

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.6.2012

”Mitä helvettiä on partymetal? Noh, sellaista on tarjolla reilun puolen tunnin pläjäys tuoreella Dr.Acula-rieskalla ”Nation”. Jos Enter Shikari on hädintuskin jälkipubertantin kansanosan energiajuomapärinöille sopivaa taustamusaa, niin tämä sitten lienee jo baari-ikäiseksi varttuneiden lökäpöksypettereiden kaljanjuontimusaa, jonka tahdissa on kiva läiskiä pleikkarilla zombeja lakoon perjantai-illan ratoksi…tai jotain. Bändin nimestä ja ilmeisesti bändin itsensä lanseeraamasta genrestä voi jo vetää sen suuntaisia johtopäätöksiä, ettei tätä ole tarkoitettu musiikkiopistoissa nuottiavaimilla analysoitavaksi: . Noh, yritän kuitenkin ottaa bändistä ja levystä koppia ilman asiaankuuluvia virkokkeita – vaikka epäilemättä taidenautinto jääkin näin osittain vajaaksi; Kyllä tästä jo parilla pikakuuntelulla jäi päällimäiseksi fiilis, että levy suorastaan vaatii lisukkeikseen vahvan annoksen pelikonsolilla räiskintää ja olutta – paljon olutta.

Riffit jyrisevät kautta levyn tiukasti – ja juuri sopivasti, kun alkaa jo hieman turtua yksioikoiseen jyystämiseen, bändi kiskaisee hihasta jonkinlaista melodiantynkää tai äityy jopa hieman chillimpään groovailuun. Melkoinen tunti turpaan-savotta levy kuitenkin on, paitsi että bändi on oivallisesti tiivistänyt ilmaisunsa reiluun 30 minuuttiin. Biisit ovat kestoiltaan kaikki alle kolmen ja puolen minuutin mittaisia, ja eiköhän kaikki olennainen tule tuossa ajassa sanottuakin. Lyriikat ovat vihaista amerikanhuttua, joka ei allekirjoittanutta puhuttele juurikaan – mutta sopivat tähän kontekstiin paremmin kuin nenä pyllyyn. Hieman pidemmän päälle puuduttaa yksiulotteinen post-hardcore-huuto, varsinkin kun melodiset suvannot ovat jokseenkin harvassa. Mutta ehkä kliinit vokaalit olis jo liian metalcorea? :D Paikka paikoin korina vain alkaa melkein saada humoristisia piirteitä…tietty, kun palauttaa mieleen bändin nimen, niin ehkä tämä onkin huumorimusiikin next level shit!

No niin, kun lätyn ensimmäiset 6 biisiä oli nipussa, mietin vielä, josko sittenkin hakisin jääkaapista kylmän oluen…mut vaimo ja lapsetkin hipsivät jo nukkumaan: ei voi alkaa mättämään pleikkarilla, joten antaa nyt sit olla. Huomenna on sitäpaitsi työpäivä…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja kas! Levyn 7. raita ja nimibiisi ”Nation” pyörähtikin käyntiin sellaisella rennolla groovella, että joutui laittamaan korvat oikein tötterölle. Kun biisin snadisti himmailevassa C-osassakin oli tällaisten vanhan liiton jästipäätä miellyttävästi Iron Maiden-henkistä terssiharmoniaa kitaralinjoissa, niin pakkohan sitä oli pistää schlager soimaan heti muutaman kerran uudestaan. Heti perään hyökkäävä ”Robot People From Hell” ohjaa sekin hieman tuota levyn alkupuoliskoa hallitsevaa matemaattisen tiukasti eteenpäin jynkyttävää riffijunaa uusille raiteille: kitaraa strummaillaan tovi ilman massiivista ameriikan säröä! Tälläkin biisillä on jotenkin letkeän kuuloinen orgaaninen groove, ei tiukasti gridiin kvantisoitua jynkkykomppia. Mie tykkään! Kitaralinjoista ja bläkkihenkisestä rääkymisestä tulee ajoittain jopa mielleyhtymiä kotimaiseen Swallow The Suniin – sillä erotuksella, että jos StS on punaviinissä ja neitsyiden veressä marinoitua synkistelyä niin Dr.Acula on paloviinassa ja tamppooneissa muhinut lopunajan Beastie Boys, joka räpin sijaan jatkoi HC-punkin viitoittamalla tiellä. ”Suburban Superstar (Strung Out On Strong Island)” palauttaa meiningin sitten taas perusruotuun, tiukkaan jyystöön – mutta edelleen ehkä hieman rennommalla otteella kuin levyn alkupuoliskolla, tai viimeisellä kolmella biisillä, jotka ovat melko lailla samasta puusta veistettyjä riffiorigameja nekin.

Kyllä tämä levy asiansa ajaa. Kun vaimon ja lapset saa hätisteltyä vaikkapa mökille tai landelle, ja viettää puberteettivaahtoista poikien iltaa pleikkarin ääressä, niin moiseen ajanvietteeseen Dr.Acula sopii taustalle kuin nakutettu. Tuplilla nakutettu.

6 / 10

Kappalelista:
01. Be Careful What You Wish For…
02. Heavy Handed
03. Keep On Running In Place
04. The Party Is Over (Locked On Target)
05. Ironic Enclosure
06. Dressed For Transylvania In The Boiling Weather (Lipstick Guys)
07. Nation
08. Robot People From Hell
09. Suburban Superstar (Strung Out On Strong Island)
10. Areola 51
11. Citizen’s Arrest
12. Thinner

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/#!/Dr.AculaBAND

Kirjoittanut: Jani Lehtinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat