Dr. Acula – Slander

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.2.2011

Hardcorea, deathcorea, grindcorea , metallia, hip hopia ja yhtyeen omin sanoin ”party grindiä”. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta New Yorkista kotoisin oleva Dr. Acula on kaikkea sitä. Lopputulos ei kuitenkaan ole ihan niin sekavaa, kuin miltä se ensivaikutelman perusteella voisi kuulostaa. Yhtyeen uusi albumi ”Slander” on järjestyksessään neljäs täyspitkä ja samalla myös debyyttialbumi Victory Recordsin leivissä.

Useat miehistövaihdokset läpi käynyt Dr. Acula koostuu tänä päivänä seitsemästä kaverista joita yhdistää musta, raaka ja halventava huumorintaju. Vuosien varrella yhtyeelle ei ole paljon arvostusta herunut omaperäisen ulosantinsa takia ja täytyy myöntää, että itseltänikin on mennyt kokonaan ohi kaksi debyyttialbumin jälkeistä tuotosta (joihin kuitenkin uskalsin tutustua tämän uuden albumin myötä). Massiivisen kritiikkivyöryn saaneen debyytin jälkeen yhtye onkin käynyt läpi pitkän evoluutioprosessiin päästäkseen pisteeseen jossa he ovat nyt.

Suurin muutos ”Slander” albumilla edeltäjiinsä verraten on ”pig squeal”-vokaalien jättäminen kokonaan pois, jonka ansiosta kappaleet eivät jää junnaamaan paikoilleen breakdown-mässäilyistä huolimatta. Kehitystä on kohdistettu myös musiikilliseen antiin ja bändi keskittyykin nyt menevämmän deathcoren veivaamiseen, kuin muihin sivutuotteisiinsa tai ylimääräiseen urpoiluun. Kappalerakenteetkin ovat monipuolisempia ja bändi soittaa tiukemmin yhteen, jolloin albumistakin on saatu paljon eheämpi kokonaisuus. Sitä en tiedä johtuuko ”virallisempi” linja bändistä itsestään vai Victorylle siirtymisestä. Mutta eipä sillä ole mitään merkitystä, kun kaikki muutos on kuitenkin ollut vain positiivista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleisiin on jälleen kerran lyöty reilulla kädellä peli/tv/leffapätkiä, joista on tunnistettavissa mm. Jersey Shoren ”Situation” ja levyn lopettava alkuperäisen Super Marion ”game over”-ääni. Vaikka näitä pätkiä on paljon, ne on hyvin valittuja nostattamaan tunnelmaa, eikä niiden keskimääräinen kesto yllä paria sekuntia pidemmäksi. Mutta kuten aina, pidemmän päälle osa niistä alkaa ärsyttämään jo hieman liikaakin. Jossain vaiheessa saattaa jopa huomata hyppäävänsä kokonaan joidenkin raitojen yli.

Dr. Acula on iso vitsi eivätkä he ota itseään millään tavalla tosissaan, eikä tarvitsekaan. He tekevät tätä kuitenkin ammattitaidolla ja tyylitajulla joka iskee allekirjoittaneeseen täysillä. Maailma kaipaa tällaisia bändejä, enkä tästä eteenpäin epäile yhtään ottaa heidän tulevia tuotoksiaan kuunteluun.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Clinger (Stage 5)
02. Fire Crotch (The Venereal Van Ride)
03. Welcome To Camp Nightmare
04. Currently Sexting…
05. Cocaine Avalanche
06. Song Before The Song
07. Pure And Immature (Goon)
08. Who You Gonna Call?!
09. All Work, No Play
10. Slander
11. Slampig (…And Then The Bitch)
12. Party 2.0
13. The Big Sleep

www.myspace.com/dapartygrind

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 comments on “Dr. Acula – Slander”

  1. perrrrttu

    hyvä arvostelu. mitä nyt muutaman biisin olen kuullut tältä albumilta niin ihan toimivia rallejahan ne ovat.

  2. Arto Mäenpää

    Ihan kelpo kauraa.. toi video biisi on mun mielestä levyn paras :) Itse olisin antanu ehkä perus 6/10 tälle ku ei siinä mun mielestä montaa semmosta ”hittiä” ollu :)

  3. Tommi Hämäläinen

    Mulle iskee kyl yllättävän kovaa ja on tää levy ehtiny pyöriäkki jo melkein parikymmentä kertaa ympäri. :D

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat