Dragonforcen laulaja Marc Hudson hyppäsi alamäkeä vierivän pakettiauton kyydistä: esiintyi seuraavana iltana murtuneista kylkiluista huolimatta

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 3.7.2017

Englantilainen power metallia soittava Dragonforce koki Australian kiertueellaan todellista toimintaa, josta uutisoi ensimmäisenä Blabbermouth. Bändi oli poistumassa Brisbanesta viime viikolla ja tarkoituksena tehdä lähtöä Uuden-Seelannin lennolle. Miehistö pakkasi aikaisin aamulla kiertueella käyttämäänsä pakettiautoa ja siihen kiinnitettyä perävaunua. Kulkuneuvo oli parkkeerattuna jyrkälle rinteelle, kun miehistö lastasi tavaroita hotellista autoon.

Kun suurin osa tavaroita oli kyydissä, Dragonforcen laulaja Marc Hudson siirtyi auton sisälle takapenkeille. Pian hänen perässä astuivat basisti Fréderic Leclercq ja kitaristi Sam Totman, jonka jälkeen auton jarrut pettivät ja ajoneuvo lähti liikkumaan mäkea alas, kohti risteysaluetta. Totman ja Leclercq olivat edelleen oviaukon lähellä, joten he pääsivät nopeasti hyppäämään pois kyydistä. Laulaja Hudson istui takapenkillä turvavöissä, joten hän ei päässyt heti poistumaan. Rumpali Gee Anzalone yritti juosta auton perässä, jotta saisi käsijarrun päälle. Hudson yritti yhtälailla jarruttaa sisältä käsin.

Lopulta pakettiauto saavutti risteysalueen ja eteni lähelle tien reunaa, jolloin Hudson hyppäsi kyydistä juuri ajoissa ennen, kuin auto törmäsi puuhun. Hudson hoidettiin paikallisessa sairaalassa, jossa hänellä todettiin kaksi todennäköisesti murtunutta kylkiluuta, revähtänyt olkapää ja useita haavoja sekä mustelmia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onnettomuudesta huolimatta Dragonforce ei peruuttanut tulevia esityksiään vaan nousi lavalle jo seuraavana päivänä Christchurchissa. Tuolta keikalta on nähtävillä fanien kuvaamia videoita.

Ennen pystähtymistä keikkabussin arvioitiin etenevän yli 30 mailia tunnissa, joka on hieman alle 50 km/h.

4 days off in Los Angeles to hopefully make a quick recovery 💪 www.blabbermouth.net has the full story (pic from #metalinjection )

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by Marc Hudson (@omgitsmarclol) on


Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat