Dream Theaterin kansitaiteessa jälleen samanlaisuuksia toisen teoksen kanssa: uuden singlen ja Twintera-yhtyeen lyhytsoiton kansikuvat lähes identtiset

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 7.12.2018

Yhdysvaltalaisen progemetalliyhtye Dream Theaterin uuden ”Distance Over Time” -albumin kansikuva on ollut hiljattain puheenaiheena, sillä The New York Times Magazinen artikkelin kuvitus oli konseptiltaan lähes identtinen levyn taiteen kanssa. Yhtyeen edustaja kertoi, että albumin kansitaiteeseen on otettu osat lisensoidusta kuvapankista. Näin todellakin on, sillä levyn kannessa nähtävä robottinen käsi on saatavilla Shutterstock-kuvapankista.

”Distance Over Timen” kansikuvitus ei näytä kuitenkaan olevan bändin ainoa design, joka on peräisin kuvapankista. Dream Theater julkaisi tänään 7. joulukuuta uuden ”Untethered Angel” -singlensä, jonka kannessa nähdään kuva rähjäisestä huoneesta, jossa tyttölapsi istuu sängyn nurkassa. Nyt italialainen metalliyhtye Twintera on julkaissut Facebook-sivuillaan vertailukuvan, jossa yhtyeen vuonna 2009 julkaistu lyhytsoitto ”Demotion” on asetettu Dream Theaterin tuoreen singlen rinnalle. Yhdennäköisyys kahden kansitaiteen välillä on hämmästyttävä. Twinteran kansikuva on sekin nimittäin peräisin kuvapankista, josta nyt Dream Theaterin graafinen suunnittelija on liki kymmenen vuotta myöhemmin napannut kuvituksensa. Kyseinen kuva sotkuisesta huoneesta on kuin onkin saatavilla Shutterstockista. Alkuperäisestä kuvasta vastaa Adam Gryko.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Twintera itse tuntuu suhtautuvan sattumaan kevyen humoristisesti. Yhtye vitsailee Facebook -julkaisussaan seuraavasti:

”Meidän on ilo ilmoittaa, että yhdeksän vuoden jälkeenkin ensimmäinen EP:mme ’Demotion’ keikkuu listojen kärjessä… hetkinen! Kuka toi huoneeseen patterin? Kuka vaihtoi lakanat? Onko Dream Theaterilla parempaa keinoa julkistaa kesän konserttinsa kotikaupungissamme Veronassa, kuin siivoamalla vanhan huoneemme? Ja kyllä, olemme valmiit tulemaan kanssanne lavalle jammailemaan!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat