Dunderbeist – Hyklere

Kirjoittanut Janne Partanen - 24.3.2015

Norjasta ponnistava Dunderbeist paukuttaa modernia hard rockia, jossa useammastakin genrestä napatut osat yhdistyvät rokkaavaksi paketiksi. Pääosissa on melodiset kitaraosuudet ja tarttuvat kertosäkeet. Välillä rymistellään Kvelertak– tyylisesti, mutta meno pysyy silti yllättävän kevyenä. Ulkomusiikillisena sivuhuomiona mainittakoon, että ainakin videoilla bändin ulkomuodosta tulee vahvasti mieleen Turbonegro, ja tietyllä tapaa bändi onkin kuin Turbonegron ”radioystävällisempi” pikkuserkku.

Kahta vokalistia käyttävä norjalaiskuusikko luottaa vokalistien puhtaaseen ulosantiin ja rokkaaviin kitaroihin. Sinänsä kahden hyvin samankuuloisen vokalistin käyttö tuntuu aika hölmöltä, varsinkaan kun biiseissä ei nopeus pääse koskaan yllättämään, mutta näyttäähän se hyvältä lavalla. Bändin uusin levy kellottaa hiukan alle 40 minuuttia ja kappalemateriaali on hyvin tasaista: välillä vähän rauhallisempia kappaleita ja sitten taas vähän ”tiukempaa” menoa. Periaatteessa paperilla kaikki on kunnossa ja ulkoisetkin seikat antavat ymmärtää, että homma toimii, mutta ei vain toimi. Dundebeist on kuin joisit ykkösolutta. Paljon tuttua ja hyvältä maistuu, mutta viimeinen potku jää uupumaan. Kaikki on valmiiksi pureskeltua ja niin armottoman munatonta, että levystä ei jää mitään mieleen.

Mitä enemmän levyä kuuntelen, sitä enemmän bändi alkaa minua ärsyttää. Juuri ne muutamat tiukemmat riffit, joilla kosiskellaan raskaamman musiikin ystäviä. Juuri se Turbonegroa muistuttava ulkonäkö, joka sai minut odottamaan, että nyt tulee kunnolla asenteellista rokkia. Ei, vaan tarjolla on vedellä jatkettua mössöä, jossa hyvätkin hetket katoavat tylsään munattomuuten. Sivuhuomiona kuuntelen bändin vanhempaa materiaalia, jolta löytyi muutama vallan mainio biisi, kuten alla oleva ”Father Serpent”. Vastaavia helmiä ei uudelta levyltä löydy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5/10

Kappalelista:
01. Skaubror
02. Gryta
03. Punktum Mortale
04. Groms
05. Langsint (og tresk)
06. Sjoldestruksjon pkt.1
07. Slagord
08. Spaan
09. Ti tusen timer
10. Vardogger (Det var jo da)

Bändi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat